19.1.2013

Pentuagility 1.kerta

Ihanaa kun paistaa aurinko pitkästä aikaa! Täällä Helsingissä on tosin kylmä.. Aamulla mittari näytti -25 astessa, yhditettynä muutaman kilometrin päässä olevaan mereen niin pakkanen on todella pureva. Käytiin Nitan kanssa kuitenkin normipituisella aamulenkillä, tosin takin kanssa :) Neiti nosteli vähän väliä jotain tassua putsattavaksi kun tällaisilla pakkasilla vissiin lumi jäätyy pahasti lämpimien varpaiden väliin.

Ohjelmavuorossa oli heti aamupäivällä klo 11 pentuagilityn ensimmäinen tunti Koirakoulu Taitoa Tassuihin toimitilassa Malminkartanossa. Täytyy kyllä myötää, että jännitin vähän miten menee :)

Aluksi esiteltiin itsemme, Nita oli tässä kohtaa vähän malttamaton ja vinkui koko ajan. Onneksi rauhoittui kun aloitettiin vain tekeminen. Halli jaettiin kahteen osaan, toisella puolella ohjaaja neuvoi ja opasti normiputken kanssa sekä pussin kanssa sekä toisella puolella harjoiteltiin itsenäisesti aitaa maapuomilla. Lisäksi tilassa oli pikkuinen aitaus sohvineen missä kaksi koiraa odotti. Koiria kurssilla oli 4.

Aloitettiin Nitan kanssa aidasta, jossa oli maapuomi. Ohjaajan neuvojen mukaan aidan toisella puolella oli ruokakuppi, johon näytin Nitalle laittamani nakkipalan. Kierrettiin esteen toiselle puolella ja pyysin Nitaa odottamaan. Annoin käskyn "mene vaan", jolloin palkan saa esteen toiselta puolelta. Ihan ensimmäinen kerta Nita meni vähän ihmeissään, koska otin aluksi naksuttimen käyttöön hypyn kohdalla. Tästä Nita hämääntyi ja tuli mun luokse eikä palkintokupille. Asia ratkaistiin vain jättämällä naksutin pois :) Harjoitus sujui tosi hyvin, vaihtelin vähän puolta ja lähtömerkin antamiskohtaa. Ei mitään ongelmaa! :) Toisella kerralla tauon jälkeen tätä harjoitellessa huomasin Nitan ottavan paremmin vauhtia kun itse juoksin "kilpaa" kupille, tytöstä alkoi löytymään vauhtia :D

Harjoiteltiin ohjaajan kanssa putkea. Aloitettiin niin että ohjaaja piti Nitaa ja itse huutelin putken toisesta päästä. Ekalla kerralla Nita vähän epäröi putken sisällä, mutta seuraavat toistot onnistuivat hyvin :) Vaihdettiin taas namikuppi tilalle, mutta vauhti hiipui selkeästi. Melkein käveli ulos putkesta :D Tämä korjattiin ottamalla lelu mukaan palkaksi. Eli ensin riehutin lelulla, jätin lelun putken suulle ja vein Nitan aloituspäähän. Yhden toiston jälkeen Nita syttyi ja sain tauon jälkeen pidemmällä putkella juosta ihan kunnolla putken päähän leikkimään palkaksi. Elikkä saatiin hyvin vauhti mukaan ja oikea palkka löytyi :D 

Taas tauon ja aitaharjoituksien jälkeen otettiin pussia. Tästä Nita ei niin innostunut.. Aloitettiin rauhassa niin että ohjaaja piti putken pussi päätä ylhäällä ja kerta toisensa jälkeen laski pussia alemmas. Saatiin  kerta kunnolla tulemana putkesta, mutta ei ilmeisesti ollut mukavan tuntuinen este. Vähän vaisusti leikki palkkansa kanssa. Eli tätä pitää jatkossa harjoitella :)

Tykättiin molemmat tunnista ja taidettiin syttyä tähän lajiin. Odotan jo innolla ensi lauantain tuntia! Ensi kerralla oma lelu mukaan palkaksi :) Pitäisi löytää joku kiva lelu mihin sais nameja sisälle. Nuo myytävät motivaatiopatukat ei oikeen houkuta Nitaa, sellainen tosiaan myös löytyy.

13.1.2013

Match Show, Veikkola

Aamuherätys oli mukava klo 07.00 sunnuntai-aamulla, hullujen hommaa! :D Nita oli yhtä väsynyt kuin hihnan päässä oleva. Matka starttasi Helsingistä kohti Veikkolaa (Kirkkonummi) puoli kahdeksan maissa. Mätsärit järjestettiin FinAnn-hallissa, joka oli ihanan lämmin. Yllätyksenä porukkaa oli todella paljon. Pennuissa oli sekä pienet, että isot ja luokka koko oli 45-50 pentua..

Ensimmäinen kehä meni todella hyvin! Vastassa oli ihme kyllä toinenkin nahka. Tämä soopeli ei seisonut sekunttiakaan vaan istui, oli maassa tai pyöri. Myöskään ei ravannut askeltakaan juoksutuksen aikana. Nita teki parhaan kehässä seisomisen ikinä! Malttoi pitää jalat takana ja seisoi todella pitkään hievahtamattakaan! Myös nyt saatiin ensimmäistä kertaa kaula ryhdikkäästi. Juoksutus meni ihan ok, ensimmäiset askeleet Nita ravistaa itseään lähes aina. Tulos oli Nitalle kuitenkin sininen... Ehkä olen huono häviäjä, mutta en ymmärrä miten koira mitä ei voinut arvostella sai punaisen.. Rakenteeltaan oli samanlainen kun Nita.

Saatiin kirjallinen arvostelu: 
Käyttäytyminen: OK, mutta väistää
Turkki: Hyvä
Liikkeet: Pentumaiset
Rakenne: OK
Yhteistyö: Hyvä

"Verkasta"

Sinisten kehä olikin sitten täynnä... Edessä ja takana oli todella tiiviisti koiraa, että oli vaikea saada Nitaa keskittymään. Seisotus oli kuitenkin ok ja juoksutus parempi kuin ekassa kehässä. Tiputtiin kuitenkin sijoilta eli SIN ei sij. oli päivän tulos.



Olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen Nita käytökseen! :) Haukkuvia koiria oli pienessä tilassa todella paljon eikä Nita ollut moksiskaan. Tyttö katseli innoissaan, istui tai makasi jaloissani suurimman osan ajasta. Muutaman kerran käytin hallin ulkopuolella tarpeilla. Ylpeä omistaja! Pelkäsin kovasti hirveätä rumpaa ja riehumista kun bestis Lumi oli ihan vieressä Karkin sylissä koko ajan. Mutta eipä tullut mitään :) Hienosti meni!

Mietin tuota Nitan seisotusta.. Pitäisi siirtyä seisottamaan itse seisoen pään kohdalla, varmaan antaisi myös kuvan koiran "helpommasta" käsittelystä kuin olla kyykyssä siinä takana. Enkä myöskään tiedä mitä noille takajaloille pitäisi tehdä, olla enemmän takana vai ei.. Nitalla on ihana tapa seisoa monesti takajalat haarallaan, etujalat pitäisi saada enemmän rungon alle :P Noh harjoitusta harjoitusta.. Sanoo nainen, jonka ei pitänyt ikinä kiinnostua näistä kuvioista :D

12.1.2013

Erikoispostaus: Nitan päivä kuvina

Osa kuvista on otettu kännykällä (pahoittelen laatua!) ja osa kameralla (tosin laiskotutti, eli automaatilla kuvattu). Yllättävän työläs oli tämä postaus, isoa kameraa ei viitsi koko ajan raahata :D Kaikista ruokailuista ym en viitsinyt ottaa kuvaa. Olkaa hyvä!

Aamulenkillä klo 9, emännällä vielä silmät ristissä..


Aamupäivä telmimistä kotona

"Mami, can we go already..?"


Mun vanhempien luona kyläilemässä

"Did you say... me?"


Kävelymatkalla vanhemmilta kotiin, piti tarkastella urheilukentän luistelijoita :)

Kotimatkalla spurtattiin ylimääräistä energiaa pois lähimetsässä

Yritetään nukkua olohuoneessa, jos emäntä ei häiritsisi kännykällänsä :D

Vähän purtavaa välissä..


Näyttelytreeniä ulkona. -15 astetta ja muutaman minuutin jälkeen koira tärisee..

Reippaan iltalenkin jälkeen iltapala!

Ja reipas tyttö aikaisin nukkumaan :)


 Mitäs piditte? :)
Huomenna tai sitten viimeistään maanantaina laittelen postausta huomisista mätsäreistä! Vähän jäskättää jo alkuun, ei olla pitkään aikaan näyttelykuvioita treenattu.. Nyt mukana on vielä Nitan bestis, Chihu Lumi. Saa nähdä kuinka yhteinen lähekkäinen seisominen vuoroa odotellessa onnistuu.. Saatika sitten Nitan keskittyminen kehään siirtyessä.. We'll see!



8.1.2013

Nitan ruokinta

 Ruokintapoja on monia kuin yhdellä ihmisellä sukkia kaapissa. Merkkejä onkin sitten kymmeniä kertaa sukkien määrä. Esittelen nyt Nitan tämän hetkisen ruokavalion. Oikeaa tai väärää ei ole, niin tavoissa kuin merkeissä :) Itselläni on paljon kuivaruokamerkkejä, joita en koiralleni syöttäisi, mutta esimerkiksi tuttuni syöttävät ja kyllä heidän koiransa hengissä ovat ja ok lihassa :)

Aamu:       1 kauhallinen nappulaa
                 n. 125g lihaa
                 1 rkl pellavasiemenöljyä

Iltapäivä:  1 kauhallinen nappulaa

Ilta:           1 kauhallinen nappulaa
                n. 125g lihaa

Tuollainen ruokavalio lähtee tänään käyntiin, tätä aikaisemmin oli yksi kauhallinen nappulaa lisää, mutta vain yksi liha annos. Nyt päätin siirtyä Nitalla 50/50 ruokaan, jotta proteenia tulisi enemmän. Nita on hyvän kokoinen ja painoinen, mutta kaipaisen enemmän lihasta tyttöön. Pentuhan se tokin on, i know :)

Aamuruoka kalkkunalla

Kuivaruokanappulana Nitalla toimii kasvattajan suosittelemma Husse Lohi-Riisi. Siitä löydät lisätietoa sivulta http://suomi.husse.com/. 15kg säkillä on hintaa 64€ ja Husse kotiinkuljettaa tuotteet veloituksetta. Nita sai ihan pentuna Brit Premiumin Junnu M ruokaa, mutta karvaa lähti tupoittain, paskomisen määrä oli järkyttävää sekä koira haisi todella pahalta. Kunnon ilmahyökkäyksiä! Nyt karvaa lähtee normaalisti, ei hajuhaittoja juurikaan ja jätökset ovat suht pieniä/normaaleja 1-2 kertaa päivässä. 
Nappulat Nita saa vedellä kostutettuna, en siis turvota vaan lisään ennen ruuan antamista vettä joukkoon. Tämä on mielestäni hyvä kikka (kiitos Miisa!), koska joillakin koirilla saattaa tulla helposti sulatusongelmia jos samassa ruoka-annoksessa on nappulaa sekä lihaa. Ne sulavat eri tahtia ja herkkävatsaiset koirat saattavat reagoida siihen. Nita tosin ei kovin herkkävatsainen ole..

Lihana toimii parhaiten meillä Mustin ja Mirrin Maukas raakalihapakastepötköt. Meillä on vain jenkkipakastin, joten sinne mahtuu rajallinen määrä tavaraa. Ennen käytimme Murren Murkinan Murre Mixejä, mutta se oli turhan "pitkän" matkan päässä hakea pötköjä. Musti ja Mirri on huomattavasti lähempänä ja oman työmatkani varrella sekä toinen vielä Itäkeskuksessa. Pötköt maistuvat Nitalle loistavasti! Käytän ainoastaan raakaa lihaa, en valmisruokapötköjä mitkä sisältävät kaikkea muuta lihan lisäksi. Muun tarvittavan Nita saa kuitenkin nappulasta :) Pötköt maksavat 1,40-2,50€/500g


Nita ostoksilla mukana :)
Aamuisin Nita saa lisäksi pellavansiemenöljyä. En tiedä kuinka tarpeellista se todellisuudessa on, mutta eipä siitä ole haittaakaan turkille. Hevosihmisenä öljyt ovat arkipäivää hevosten karvankiillon ylläpitämiseksi. Merkkinä meillä toimii Black Horse, jota saa puolet halvempana Puuilosta (8,90€) kuin Mustista ja Mirristä.

Pohjat enää jäljellä..
Herkkuja onkin sitten kaikenlaisia, en suosi mitään tiettyä :) Marketista en osta viljapaskaa vaan suosin täyslihaherkkuja tai sitten ihmisten lihapullia/nakkeja (niitä kuitenkin vain esim treeneissa suolaisuuden takia). Nitalla on päivittäin nahkaluita tarjolla, harvemmin tai viikoittain se saa ns. oikeita luita, joissa on vielä kuivattua lihaa jäljellä. 


Nita odottaa aamuruokaansa :)

P.S. Teen "Nitan päivä kuvina"-erikoispostauksen viikonloppuna. Totesin tänään, kun kuvia otin kännykällä pimeällä ulkona ettei arkena tule mitään. Viikonloppuna on aikaa kantaa järkkäriä mukana, niin pääsette nauttimaan parempi laatuisista kuvista ;) Malttakaa siis!

5.1.2013

Laatikkomenetelmä jatkuu

Perusasennon hakemisessa ollaan taas edistytty laatikkomenetelmän avulla.  Uusille lukijoille kertaukseksi: sivulle-tulo ja perusasento on opettu jo 3kk ikäisenä, mutta nyt Nita tekee sen häsläten eikä ymmärrä siirtää takaosaansa paremman asennon saamiseksi vaan tulee aina pahasti vinoon. Lähdin opettamaan tätä uudestaan eri menetelmällä ja samalla aktivoimaa takaosaa terveellisellä tavalla.

Viimeiseen videoon, jonka tänne laitoin on tullut muutoksia jonkun verran asteittain.
  1. Palkka tulee vasemman jalan vierestä. Koira seisoo vielä.
  2. Koiran tulee liikkua mukana ja hakeutua vasemman jalan viereen seisoen -palkka.
  3. Laatikon korkeutta pienennetty.
  4. Vaadittu istuminen ennen palkkaa vasemman jalan vierestä.
  5. Laatikko on muuttunut kirjaksi.
  6. Vaadittu suora ja tiivis istuminen vasemman jalan vieressä -palkka.
Nyt siis ollaan kohdassa 6. :) Käsky-sanaa en ole vielä liittänyt ja tänään oli videolla ensimmäinen kerta vain kirja alustana. Hieman hämillään Nita oli kun korkeus muuttui kovasti (en löytänyt välivaihtoehtoa), mutta alkanut ymmärtämään myös etutassujen paikan.

Tässä harjoitusvaiheessa annan Nitan ottaa perusasennon todella tiiviisti eli koskien vasenta jalkaani. Tiedän, että TOKO-liikkeissä koira ei saisi koskea, mutta emme treenaa niin tavoitteellisesti :) Haluan opettaa TOKO-liikkeitä, mutta tiedostaen en vaadi niin puhdasta liikettä ja tarkkuutta. Emme tähtää kisoihin missään vaiheessa tässä lajissa.

Miltä meno teidän mielestä näyttää? :) Vinkkejä saa antaa!

Tässä videossa ollaan kohdassa 3-4.



Tässä taas ollaan ensimmäistä kertaa harjoittelemassa kohtaa 5-6 :)




1.1.2013

Ulkoasun muutoksia

Muutin hieman ulkoasua, mitä pidätte? :)

Onko parannusehdotuksia? Haluaisitteko jotain toimintoja lisää? 
Uusi banneri voisi olla kiva jossain vaiheessa.. Täytyy vain pikkuveli palkata tekemään se :)

Äänestys erikoispostauksesta on päättynyt. Eniten ääniä sai Nitan varustekatsaus, jonka tulen tekemään tämän viikon aikana :) Teen varmasti myös muitakin erikoispostauksia vähän fiiliksen mukaan.

Hyvää Uutta Vuotta 2013!

Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille ihanille Contact Game-blogin lukijoille!

www.pikseli.fi


Nitan uusi vuosi alkoi hyvin, vaikka ennen kuutta paukuteltiin jo paljon talomme ympärillä. Tässä on niin monta aukeaa paikkaa, josta on hyvä ampua raketteja - joten pauketta tosiaan kuului.
Paukkeesta huolimatta Nita oli sisällä ihan normaali, otti sikeitä unia, leikki ja lepäili. Pidetiin jopa ikkunaa auki, jotta koira kuulisi ääntä kovempaa ennen kuin  pitäisi iltapissalla käydä. Tehtiin jo aamulla ja päivällä pidemmät lenkit, jotta illalla olisi vain pikaiset käynnit.

Käytiin ulkona noin seitsemän aikaan, tarkoitus oli kiertää ihan pikku lenkki. Noh haukattiin ehkä vähän liian iso pala, olisi pitänyt vain käyttää kusella ja takaisin ylös.. Talomme vieressä alkaa puiden jälkeen pieni puisto lampineen, jossa oli paljon ihmisiä rakettejen kanssa. Ei voitu millään välttää niitä vaikka oltiin talon vieressä.
Noh aluksi meni todella hyvin! Nita ei ihmetellyt yksittäisiä raketteja ollenkaan vaikka pahahtivat 50m päässä. Jatkettiin talon viertä kävelyä seuraavan talon kohdalle niin tottakai ison lumikasan takana oli porukaa ketä ei nähty. He lähettivät erittäin kova äänisen raketin lumikasan takaa (10m meistä), josta lähti 10 rakettia ihan perätysten. Nita säikähti tosi paljon ja alkoi paniikissa pyöriä hihnassa ympäri ja yritti karkuun.. Ai että kuinka paljon kirosinkaan siinä vaiheessa koko uuden vuoden. Juuri kun Nita ei reagoinut paukkuihin milläänt tavalla, edes isoimpiin. Mutta tuo tuli niin yllättäen ja läheltä -vielä monta peräkkäin, että Nitalla oli ns. aikaa reagoida siihen kun paukutus vaan jatkui.... Noh käännyttiin ympäri ja takaisin kotiin. 

Kotona Nita ei enää pystynyt rauhoittumaan, ei syönyt mitään herkkuja, läähätti ja pyöri ympäri makuuhuonetta häntä koipien välissä. Paukut kuuluivat aika vaimeina meille sisälle. Asunnon muihin huoneisiin Nita ei suostunut jäämään. Yritettiin itse vain tehdä ja olla normaalisti välittämättä Nitan stressauksesta. Nostettiin se meidän sänkyyn, missä se tuntee olonsa aina hyvin turvalliseksi. Siellä Nita vuoron perään tärisi ja läähätti. Tätä kesti kolme tuntia ennen kuin paukut väheni kymmenen aikaan noin tunniksi. Tällöin Nita uskalsi vähän rentoutua ja jopa kyljelleen sulkea silmät. Kun vuosi vaihtui, Nita oli jo huomattavasti rennompi ja vain tuijotteli äänien suuntaa. Helsingissä onneksi alkoi satamaan kunnolla vettä hetki klo 24 jälkeen, joten rakettien paukuttelijat lähtivät nopeasti kotia kohti ja äänet vähenivät.

Uhkarohkeina syntyneestä hiljaisuudesta lähdimme viemään talon nurkalle Nitaa pissalle puoli yhden aikaan yöllä. Nita ei enää ulkona sanonut mitään yksittäisiin raketteihin vaan innostui jopa leikkimään :) Taidettiin selvitä säikähdyksellä ja Nitakin oli kotiin päästyään jo ihan normaali - erittäin väsynyt vaan. Pää omaan petiin ja tyttö oli unten mailla. 

Miten teidän koirat reagoivat raketteihin? Ovatko rennosti, vai pelkäävätkö kuollakseen?
Mikä on teidän "rutiini" koirien kanssa uuden vuoden aattona? :)