Olen ollut tämän päivän kotona flunssaa potemassa ja heti alkaa ajatukset ahdistamaan kun on liikaa aikaa tyhjänpanttina. Tässä postauksessa haluan kertoa tuntemuksestani, vaikka ne eivät liity suoraan koiramaailmaan, mutta ahdistuneisuus näkyy kuitenkin heti tekemisissäni Nitan kanssa.
Ratsastus on ollut iso osa elämääni ennen Nitaa. Olen ratsastanut epäsäännöllisen säänöllisesti vuoden ikäisestä asti, säännöllisemmin kahdeksan vuotiaasta eteenpäin. Taukoja on tullut nuorempana, mutta aktiivisesti olen ratsastanut 1-4 kert/vk 12 vuotiaasta asti. Sain viime vuonna melkein koko vuoden verran työskennellä todella sympaattisen nuoren hevosen kanssa. Sain kokea niin hyviä kuin huonoja puolia nuoren hevosen ratsastamisessa. Löysin omasta ratsastuksesta uusia puolia hyvässä kuin pahassakin, mutta ennen kaikkea koin ahaa elämyksiä ja sain harrastuksesta irti sen mitä hain: kehittymistä ja onnistumisia. Kävin muutamat pikkukisat hevosen kanssa sekä sillä hetkellä harrastuksen saralla voinut olla onnellisempi. Asiat muuttuivat ja tämä jäi sille tiellensä.
Nyt taukoa on kestänyt reilu 4kk ja nyt voi sanoa, että ahdistaa oma elämäntilanne. Olen kunnianhimoinen ihminen, vähän liikaakin joskus. En voisi harrastaa ratsastusta vain puskaillen maastossa. Tarvitsen tavoitteita kuten kisat, jotta saan itsestäni kaiken irti ja pääsen/pystyn kehittymään. Nyt ei vaan ole hevosta alla eikä rahaa saada sitä siihen. Ratsastus on harrastus mihin saa rahaa laitettua TODELLA, siis todella paljon. Sitä ei tällä hetkellä ole. Jouduin teettämään ison huollon autolleni, josta makselen vieläkin. Nyt kaipaan paljon takaisin hevospiireihin, saada hevonen alle jollain diilillä ja päästä kehittymään. Oma olisi mahdotonta tässä tilanteessa ja Helsingissä asuessa...
Ahdistuneisuus vaikuttaa Nitan kanssa toimimiseen etten jaksa tehdä mitään erikoista. Haluaisin vain käpertyä peiton alle murjottamaan. Nita tarvitsee kuitenkin tekemistä. Aloitettu agility innostaisi kovasti, mutta jos aloittaisin jatkuvassa ryhmässä, ei rahaa jäisi tulevaisuudessa ratsastuksen panostamiseen. Enkä taas voi kuvitella olevani kovin kauaa ratsastamatta.
Ongelmana on, että haluan tehdä liikaa asioita enkä osaa laittaa niitä tärkeysjärjestykseen. Ahdistuneisuutta lisää myös tulossa oleva aikaraja.. Tarkoituksena on jatkaa työskentelyä autoalalla ja hakea keväällä iltaopiskeluna autoinsinööriksi. Jos pääsen sisään, koulu alkaisi syksyllä. Tämä tarkoittaa kovaa työtä seuraavat 4 vuotta. Olisin päivät töissä ja kolme tai neljä iltaa viikossa suoraan töistä iltakouluun lukemaan. Olisin illalla yhdeksältä kotona. Aikaa ratsastukselle ei todellakaan jää. Ei edes energiaa. Yritän ajatella tämän pitkällä tähtäimellä. Saisin tutkinnon mitä haluan ja pääsisin toivottavasti tekemään niitä töitä maahantuontitasolla. Tämä tietäisi palkkatason nousua ja mahdollisuuden oman hevosen pitoon.
Mutta miten pääsen yli tästä ahdistuksesta. Näinä hetkinä olen kateellinen ihmisille, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa ja kaikki maksetaan valmiiksi. Tai joillakin ihmisillä vain kaikki järjestyy itsestään ja sponsorit tippuvat taivaista.
Pahoittelut tästä avautumisesta :) On elämässäni paljon myös hyvää <3
Älä välitä, kaikkia ahdistaa joskus. Ja ehkä se ahdistus on tie johonkin uuteen tai ainakin johonkin suunntielmaan :)
VastaaPoistaIte ratsasti n. 20 vuotta ja jossin vaiheessa ei enää ollut mahdollista kun piti olla vuorotyössä ja kyyti hankkia ja tietty rahaa... Mut mulla on tietty ollu myös koirat melkein yhtä kauan ;) Ja niiden kanssa mun kunnianhimo näkyy enemmän näytössä kun käytössä mut siinä olis sulle työsarkaa meinaan päästä kisaamaan johonkin lajiin koiran kans. Toki ymmärrän ettei se ole sama kun ratsastus... Eikä omaa koulutustakaan voi unohtaa. Mut varmaan kaikki järjestyy vaik nyt ei ehkä ihan siltä tunnu. Ja sen koiran kans voi välillä ottaa ihan levon kannalta ja opetella vaikka sitä rauhoittumista ;O) ei se koira siitä pilale mene.. Tai luulen niin mut kysy Arvolta niin se tietää paremmin ;P
Koita nauttia siitä mitä sulla on ja haaveilla siitä mitä tulevsiuudessa voi olla mut älä murehdi liikaa :)
Kiitos Miisa, helpotti olo jo hieman :)
PoistaItselläni on joku kytkin aivoissa, että kaikki pitäisi tehdä tavoitteellisesti eikä ns. harrastemielessä. Pitäisi saada kytkin vähän toiseen asentoon hetkeksi. Koirasaralla on tosiaan haaste päästä kisatasolle, mutta se ei ole ollut Nitan kanssa ikinä tavoite. Taas päästiin näihin tavoitteisiin... Noh eiköhän tämä tästä :) Vaikea tehdä muuta kun on tottunut ratsastamaan melkein koko ikänsä.
Tämä kommentti ei ole tarkoitettu loukkauksena tai mitään, mutta oliko hyvä aika hankkia koira - joka vaatii runsaasti aktiviteettejä - jos olet hakemassa kouluun ja haluat silti ratsastaa ja tehdä muitakin juttuja? Olitko miettinyt kaiken monien vuosien taakse? Kuulostaa vähän kökösti ajatellulta....
VastaaPoistaEnsinnäkin koulusuunnitelmani ovat tulleet kuvioihin vasta koiran hankinnan jälkeen. Toiseksi, oletko lukenut blogia kuinka paljon? En omista koiraa yksin vaan kuviossa on mukana avomieheni, joka yhtälailla aktivoi Nitaa.
PoistaKuinka tuttu rotu tämä on sinulle? En sanoisi nahkan tarvitsevan runsaasti aktiviteettejä enkä lähtisi sitä vertaamaan esimerkiksi oikeasti aktiiviseen rotuun kuten aussi. Mielestäni aktivointi ei tarkoita joka iltana koko iltaa viettäen treeneissä koiran kanssa? Nitan motivaatio ei ensinnäkään riitä siihen :D Käydään ohjauilla tunneilla, treenataan itsenäisesti ulkona että sisällä, sekä muita sisäaktivointeja, ulkoillaan päivittäin vapaana, joten mielestäni Nita saa tarpeeksi aktivointia tällä hetkellä sen jaksamiseen verrattuna. Tänäänkin tunnin vapaana olo metsässä sai koiran niin kuitiksi, että tuo vetää sikeitä loppuillan. Siinä on turha yrittää nakkipalan kanssa houkutella temppuilemaan.