26.1.2013

Pentuagility 2.kerta

Vihdoin odotettu lauantai koitti ja päästiin aamupäivällä Malminkartanoon agilitya treenaamaan :) Nita tunnisti jo pihalla paikan ja alkoi kärsimätön vinkuminen...

Päivän aiheena oli uudet esteet. Halli oli taas jaettu kahteen osaan, mutta ilman näkösuojia. Toisella puolella harjoittelimme itsenäisesti muuria maapuomilla sekä kiinteää rengashyppyä, toisella puolella oli ohjaajan kanssa pujottelua uutena juttuna ja putken jatkoharjoittelua.

Aloitimme Nitan kanssa muurista ja renkaasta. Muurissa nyt ei ollut mitään uutta verrattuna aitaan, maapuomilla oli tämäkin. Muutaman kerran harjoittelin molemmilta puolilta lähettämistä palkkakupille. Vauhti oli ihan ok, mutta ei niin hyvä kuin viimeksi. 
Rengashyppy oli kiinteä elikkä siinä joutui jo pienen hypyn tekemään (lue: Nita voisi koipia nostelemalla kävellä yli). Aluksi Nita ei ymmärtänyt mennä läpi ollenkaan vaan yritti sivuilta ohi. Tässä vaiheessa olin itse kyykyssä esteen vierellä ja namikädellä ohjaamassa läpi. Muutama toisto tätä ja saatiin hyppyjä erittäin paljon namikädellä autettuna. 

Jatkettiin tästä pujottelutikuille. Päätin opettaa namikädellä. Nita seurasi kättä (namia) todella hyvin heti alusta alkaen. Muutaman kerran meni kepistä ohi ja piti hakea vähän takaisin. En antanut namia pujottelun aikana vaan heitin sen palkintokupille, jotta saataisiin muutamat juoksuaskeleet loppuun ja nopea siirtyminen. Ensi kerralla pitää alkaa jo häivyttämään kättä pois, jotta ohjauksesta ei tule liian hidas ja Nita jäisi tuijottamaan aina kättä.

Tauon jälkeen otettiin muutamat hypyt renkaalla. Tällä kertaa jo paljon paremmin ja rohkeammin! Käytin palkintokuppia sekä leikkiä palkkana. Jotenkin lelu saa Nitaa kyllä enemmän vauhtia.. Vaikea sanoa. Muurilla namikuppi oli parempi. Taitaa jäädä molemmat palkitsemistavat meille, jos ei päätöstä synny :D Millä tavoin te palkkaatte agilityssä? Yksittäisillä esteillä tietty vähän eri tavalla kuin radassa..

Lopuksi harjoiteltiiin ohjaajan kanssa putkea. Muutama toisto samalla tavalla kuin viime kerralla, eli palkka näkyy putken päässä. Putkessa toimii Nitalla ehdottomasti paremmin leikkipalkka, tulee vauhtia ihan eri tavalla! Toistojen jälkeen otettiin pidemmältä matkalta ohjaus putkeen (tultiin siis suorempaa putken suulle eikä heti mutkalla sisään) ja pidin lelun koko ajan kädessä juosten toiseen päähän leikkimään. Kolme-neljä toistoa tätä, tosi hyvin meni ja vauhti oli hyvä! Sai mamma olla ylpeä :)

Olen itse kunnostautunut (tai yritän ainakin) muutamaan vähän elintapoja. Perusajatus syödä terveellisesti ja enemmän liikkua. Kaveri kävikin raahaamassa mut rapakuntoisena lenkille hölkkäämään. Nita sai hölkkäillä mukana 2km matkan, taisi kyllä koirakin nauraa mulle kun kunto on nollissa... :P Otettiinkin päikkärit Nitan kanssa sohvalla rankan päivän jälkeen (kävin itse vielä ratsastamassakin).

Huomenna mätsärit!

13 kommenttia:

  1. Teil on taas ollut oikein aktiivinen viikonloppu :) Hyvä hyvä...
    Onni iskä täyttää tänään 9 vuotta. Aika kuluu niin nopeasti... Justhan sekin oli ihan pentu :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt oli kyllä tosi aktiivinen viikonloppu ja se kyllä näkyi Nitassa. Toinen nukkui tooooodella paljon :)

      Voi vitsi Onni on jo sen ikäinen :D

      Poista
  2. Minä käytän nakkia ja lelua. Jos Neiralla on huono vire, niin käytän namia. Se on vain niin paljon epäkäytänöllisempää, kun meillä on jo vauhtia mukana kentällä. Lisäksi treenikentällämme on hiekkaa, niin hiekkainen nakki ei ole kovin hyvää. :D Joten... opetin Neiran palkkautumaan leluilla ja nyt se leikkii aika kivasti palkaksi. :) Neira onkin ihana treenikoira muutenkin. Vire nousee todella helposti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hiekkapohjalla nakki voi olla vähän haasteellinen :D Leikki varmaan Nitallakin toimii paremmin kun saadaan rataa ja vauhtia aikaiseksi, helpompi ylläpitää virettä.

      Tosi kiva kuulla,että Neira nauttii treenaamisesta :) Se onkin tärkeintä.

      Poista
    2. Meilläkin oli aluksi hieman hankalaa. Kiitän onneani, että ekat tunnit olivat sisätiloissa, niin sai Neiran "nakkivarmaksi" eli, pystyi siirtymään kaukopalkkaan. En ole itse yhtä nopea kun tuo koira. :D Kyllä teilläkin varmaan siihen pisteeseen päästään. Alussa vähän mietityttää mikä toimisi parhaiten. :D

      Poista
    3. Alussa tosiaan mietityttää kun kaikki on niin uutta itsellekkin :D Millä tavalla kaukopalkka toimii? Sori vähän tyhmä kysymys :P

      Poista
    4. Siis sitten, kun Neira on oppinut tempun, niin palkkaan sen siten, että heitän sille eteenpäin viimeisen hypyn tai putken jälkeen sille oikeaan suuntaan lelun ja js Neira ei itse leiki sillä, niin leikitän sitä kun olen jussut luokse :) Välillä haastavaa, kun Neira tahtisi jo lähteä väärään suuntaan, mutta sitten namimagneetilla eteenpäin. :) Myös kaveri voi auttaa, jos ei koira osaa temppua jo. Eli laita kaveri seisomaan viimeisen esteen kohdalle. Heit itse, mutta jos kira tekee väärin, niin kaveri kerkeää napata lelun :) Vaihtehtisesti kaveri vi palkata koiran ja sinä menet vain hakemaan kiran sitten palkkaajalta :)

      Poista
    5. Ookei, kiitos paljon kun selitit asian :)

      Poista
    6. Eipä mittään :)

      Poista
  3. Tuliko se mun edellinen kommentti perille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tarkoitat tuota yllä olevaan niin kyllä :)

      Poista
  4. Voisinhan mä tietty vastata tohon kysymykseenkin ;) Eli palkataan nakilla tai pallolla joka lentää liikkeen suuntaisesti eteen. Tai sit kontakteissa targetilla. Viimeks vähän myös vetoleikillä kun se ei ole ollt Voiton himo vaan se liikkuvan esineen perään lähtö. Sitä se odottaa ihan intona.

    VastaaPoista