29.6.2013

Salon kisat jäävät nyt välistä

Ulkona sataa vettä... Yih. Salossa oli tarkoituksena korkata ensimmäiset epäviralliset agilitykisat starttiluokassa (vain hypyt ja putket matalilla korkeuksilla), mutta päätettiin nyt jättää ne välistä.

Ulkona sataa vettä, myös Salossa. Nitalla kun on ollu vähän vaikeuksia keskittymisen suhteen radalla, niin ajattelin ettei vesisade ainakaan auta asiaa. Päätin, etten lähde hakemaan huonoa rataa alle 1,5h ajomatkan päästä.. Onneksi maksua ei tarvinnut maksaa etukäteen.

Enpä tiedä onko hyvä päätös vai ei, noita nuorille koirille tarkoitettuja luokkia ei kovin paljoa ole. Ehkäpä menen huomenna Purinalle ottamaan treeniä alle ja tiistaina olisi ehkä tosimölli-luokka Tattarisuolla. Siinä myös 10 estettä, pelkkää hyppyä ja putkea sekä korkeudet max 40cm. Iltakisat kysessä, ei sitä tiedä vaikka sinne eksyisi.

Sitten kyllä alkaa Nitalla ansaittu treeniloma :) Keskitytään koiratarhailuun, lenkkeilyyn ja perushauskaan puuhailuun. Treeneihin palataan sitten puolen kuun jälkeen ottamaan treeniä alle sekä agilityssä että tokossa. Elokuussa onkin sitten muutamia tapahtumia ja lisään vielä kalenteriin Koiviksen TokoCupin toisen osakilpailun, johdetaan osakilpailua niin kai se sinnekkin täytyy mennä pisteitä keräilemään :)

27.6.2013

Koiviksen mölli-toko 27.6

Osallistuttiin aika nopealla päätöksellä tokoseuran KoivisCup ensimmäiseen osakilpailun mölli-luokkaan. Ei haettu ihmeellisiä tuloksia, koska kaikki liikkeet eivät todellakaan ole hallussa - etenkään ilman käsiohjausta. Lähdettiin hakemaan vain häiriötreeniä sekä vahvistusta osatuille liikkeille. Kaikki muu on plussaa :)

Mölli-luokassa maksimipisteet olivat 150 ja saimme osan alokas-luokan liikkeistä jättää pois. Paikkamakuu 1min sekä luoksepäästävyys olivat pakolliset. Valitsin meille seuruun kytkettynä ja vapaana, luoksetulon sekä seuruusta seisominen.



Paikkamakuu aiheuttu sydämmen tykytyksiä.. Kaikki muut koirat nousivat joko kerran tai jopa kahteen kertaan ja olin aivan varma, että Nitakin nousee.. Emme häirittynä ole näin kauaa paikkamakuuta harjoitelleet, joten olin aivan super ylpeä Nitasta! Lonkkalepoahan se toki otti, mutta paikka pysyi!

Seuraamiset meni aika hyvin, kytkettynä seuraamisessa palkkasin kerran josta -1p. Vähän Nita haahuili, mutta suoritti käännökset ja vauhdin muutokset hyvin.

Luoksetulo oli todella hyvä. Ei olla kauheasti harjoiteltu pelkällä sanallisellä käskyllä tätä, mutta toimi hyvin! Tuli erittäin innolla, vaikka takanani oli koiria. Hyvin suoraan perusasentoon, jes!

Seisominen seuruusta on meille suhteellisen uusi juttu - ja herranjestas ilman käsimerkkiä... Onneksi itse seisomaan jääminen meni loistavasta. Tullessani takaisin koiran luokse ja käskemällä perusasentoon, tein käskyn hieman liian aikaisin (en tiennyt odottaa käskyä) ja Nita jäi vähän liian taakse.

Tulos oli 143,50/150p ja sillä mölli-luokan voitto! Ai että kun olin ylpeä tytöstä :) Aivan upea suoritus.

Tuomarin kommentteina oli, että koira tekee mielellään kanssani, vähän nuutunut säästä, mutta se annettakoon kaikille anteeksi.

Itsenäiset ratatreenit

Lauantain kisoja ajatellen käytiin tiistaina illalla vetämässä noin puolen tunnin treenit agilitykentällä. Sain hovikuvaajankin mukaan :)

Harjoiteltiin putkelle vielä voimakkaampaa imua ja kauempaa ohjausta ja sitten tuttua rataa kokonaisuudessaan (ohjatussa mentiin pätkissä). Nita meni heti kerralla loistavasti. Vähän jäätiin hiomaan muutamaa kohtaa, mutta helteen takia pidettiin treeni lyhyenä ja monia taukoja. Jätettiin hyvä draivi päälle kun lähdettiin, jotta mielenkiinto varmasti säilyy.








Keskiviikkona jätin suosilla agin väliin ettei tule liika treenaamista. Käytiin illalla tokotreeneissä, jotka koostuivat vähäisen osallistujamäärän vuoksi odottelemisen harjoittelemista. Haettiin rentoutta ja hiljaisuutta koirien kanssa. Lopussa vähän paikkamakuuta häiriössä (koira häiriönä kulkemassa takana) sekä liikkeestä maahan (joka ei onnistunut sitten yhtään...).

24.6.2013

Viikkosuunnitelmia

Toivottavasti kaikilla oli aurinkoinen ja rentouttava Juhannus, täällä ainakin oli :) Hirmu nopeasti meni nekin vapaat.
Nitan kanssa viime viikolla oli tiistaina viimeiset ohjatut treenit ennen kesätaukoa. Perustehtäviä ja pientä rataa. Myös puomi ensimmäistä kertaa, joka meni ihan kohtalaisesti. Kerran tuli alas, mutta onneksi jatkoi vain reippaasti ja oltiin kouluttajan kanssa paremmin tukemassa molemmin puolin. Videomateriaalia löytyy taas kerran, täytyy saada aikaiseksi ladattua tänne :)
Keskiviikko oli tokoharkat ja loppuviikko sitten jo lomailtiin Juhannuksen merkeissä. Nita sai perjantaina nauttia Lumi-chihun seurasta kun yövyttiin Karkin luona ja la-su oltiin Karkkila-Vihti akselilla mökkeilemässä. Siellä Nita leikki Miko-sekarotuisen uroksen kanssa eikö yhteenotoilta voitu välttyä... Varmaan seitsemän kertaa piti olla erottamassa koiria leikkihetken jälkeen kun tilanne kärjistyi. Nita ei sietänyt yhtään urokselta ylimääräistä haistelua eikä Miko taas ymmärtänyt perääntyä varoituksesta vaan lähti ärhentelyyn mukaan.. Huoh.

Tämän viikon ohjelma näyttää tältä:

(MA: olen itse HAU:n kisoissa töissä koko illan)
TI: itsenäiset agitreenit Samulin avustuksella. Hiotaan putkeen irtoamista, puomia sekä pientä rataa.
KE: (aamulla ehkä agility), ohjatut toko-treenit
TO: käydään koiviksen möllitokossa kokeilemassa
PE: löhöilyvapaa
LA: ev agilitykisat Salossa. Putki-hyppy -luokka
SU: löhöilyvapaa

Pientä rataa pitäisi saada ennen lauantaita alle. Itselläni on ke vapaata töistä, joten mietinkö menenkö aamulla ottamaan pienet treenit hallille.. Varmaan vähän huomisen perusteella katson riittääkö Nitan energia ja mielenkiinto. En halua jättää sille väsynyttä fiilistä vaan intoa pitäisi riittää lauantaille, muttei kuitenkaan liikaa.
Torstain möllitoko oli ihan päähänpisto, seura järjestää jäsenille tuollaisen iltatapahtuman ja saadaan alokas-luokasta valita liikkeitä kunhan 100p tulee täyteen. Mölliluokka on hyvin helpotettu ja otan sen Nitalle ihan harjoituskannalta. Käydään vahvistamassa niitä liikkeitä mitä se osaa :)
Heinäkuu onkin meillä sitten hiljainen tapahtumien osalta. Keskiviikon toko-treenit pysyvät syksyyn asti ainakin ja varmasti käydään vaihtelevasti itsenäisesti treenaamassa agilityä hallilla. Saadaan sitten elokuussa heti treenikausi käyntiin. Heinäkuussa pidän Nitalla kyllä ihan totaalilomaa treeneistä jossain vaiheessa, varmaakin loppukuusta pari viikkoa. Säilyy sitten treeni-into yllä :)

18.6.2013

Koiran lämmittely, lihashuolto ja nesteytys



Otsikon kolme termiä pitäisi olla hallussa jokaisella omistajalla kenen kodista löytyy urheilijakarvakuono. Harmittavasti tietämys näistä on monilla aika pientä ja vähättelyä löytyy aivan liikaa.

Itse myönnän etten alussa sen kummemmin ajatellut lämmittelyn ym tärkeittä ennen agilitytreenejä. Totta kai jonkinmoinen lämmitely oli itsestään selvyys kuten hevospiireissä onkin vahvana ollut. Nyt opiskeltuani tarkemmin asiaa aion jatkossa kiinnittää asiaan enemmän huomiota - enemmän omaa aikaani, jotta vaurioita ei synny.

Nitallahan ei fyysisesti kovaa treeniä olekkaan kuin agility, nyt ollaan alettu nostamaan rimoja siihen 35-40cm - lihashuollon tärkeys korostuu entisestään. Aloin pohtimaan näitä asioita viime treenien jälkeen jolloin katsotiin Nitan hyppytekniikka matalalla aitasuoralla. Nita hyppäsi aluksi aivan liian etupainoisesti. Nuori koira kyseessä, joten järjellisessä varovaisuudessa ei ole mielestäni mitään haittaa.

Löysin nettisivun missä lämmittelyn ym. aakkoset on kerrottu hyvin lyhyesti, mutta ytimekkäästi. Sivulle pääset tästä. Etenkin tuossa oli hyvin korostettu jäähdyttelyn merkitystä. Myönnän kyllä etten Nitan kanssa enää iltatreenien jälkeen 21-22 ensimmäisen vajaa puolen h jäähdyttelyn jälkeen käy enää yöllä kävelyttämässä.. Aiheutanko siis haittaa kovastikkin? Nämäkin ovat varmasti kiisteltyjä asioita, mutta tärkeitä mitä korkeammaksi rimat nousee sekä mitä vaativammaksi treenit tulevat. Agility on kuitenkin todella kuormittava laji.
Etenkin odotteluvuoroilla aion huolehtia paremmin, että Nitan lihakset pysyvät lämpimänä.

Lisäinfoa etsin muutamasta kirjasta. Olen toistaiseksi vain selannut niitä, mutta vaikuttavat kyllä lukemisen arvoisilta. Syksyllä käymäni hierontakurssi oli etenkin hyödyllinen vaikka kovin paljoa siitä ei muistiin jäänyt. Pientä hieromista olisi hyvä koiralla tehdä, mutta ei esimerkiksi viikottain. Lihakset tottuvat kuulemma hämmästyttävän nopeasti viikottaiseen hierontaan - jos hieronta jää väliin niin voi lihakset olla entistä pahemmin jumissa.




Nesteytyksestä tuli pohdittua kun eilen tipahti postiluukusta uusin Colliesanomat. Siinä oli muutaman sivun juttu urheilukoiran nesteytyksestä. Järkytyin ihan kuinka paljon koiran tulisi ihan ilman vaativaa suoritustakin juoda päivässä! Huh voin sanoa, että Nita ei kyllä juo noin paljoa. Nesteen tarve 20kg koiralla voi olla jopa 1 litra - 3 litraa päivässä!
Nita juo treeneissä kyllä vajaa puoli litraa vettä, mutta normaali päivinä menee ehkä 3dl koko päivänä... Ei kyllä vaikuta kuivalta ym.

16.6.2013

Syksyn suunnitelmia

Ajatukset ovat aika sekalaiset, syksy ei nyt todennäköisesti mene yhtään niin kun olin suunnitellut..

Jotkut muistavat ohimainenneeni täällä blogissa alastani ja syksyn suunnitelmista, tutut tietävätkin. Olen siis autoalalla töissä maahantuonnissa, olin hakenut opiskelemaan aikuisiltaopiskeluna autoinsinööriksi Metropoliaan. Ensimmäistä kertaa tuli fiilis, että tiedän tasan tarkkaa mitä haluan opiskella ja tehdä tulevaisuudessa. Autoala ja arvostus autojen tekniikkaan sekä vauhtia kohtaan on vain lisääntynyt työni myötä. Innolla odotin päätöstä opiskelupaikasta ja salaa jo luotin pääseväni sisään - olihan minulla jo saman alan kokemustakin..
Noh en päässyt sisään.. Olen varasijalla, tarkkaa tietoa sijasta ei vielä ole, täytyy odottaa sitä virallista kirjettä kotiin. En kyllä edes haluaisi sitä. Varasijoilta aika harvoin sisään pääsee, etenkään aikuisopiskelupuolelta kun opiskelijat hakevat monesti vain ensimmäiseen kohteeseen.

Syksy piti siis mennä pääosin päivät töissä, illat koulussa ja agility Nitalla pääharrastuksena. Olen laittanut ratsastuksenkin tauolle syksyä ajatellen.. Huoh. Noh voisin jakaa tässä ärräpäät mitä päässäni pyörii, mutta taidan olla hiljaa. Jos en nyt varasijalta pääse, haen syksyn haussa uudestaan. Syksy jatkuisi sitten yhtälailla panostaen Nitan harrastuksiin ja ottamalla ratsastuksen takaisin.. Nyt ei jotenkin riitä inspistä kun olin niin odottanut kouluun pääsemistä. Tunnen itseni niin vanhaksi ja inhottaa ajatus opiskelun lykkääntymisestä entisestään.

Rally-Tokon mölli-ALO

Super Nita ja laskutaidoton emäntä! :D Sillä voi kiteyttää miten korkkasimme ensimmäisen mölli-ALO luokan Rally-Tokossa. 

Vettä tuli kuin saavilla olisi joku kaatanut. Nita vinkui kovasti odotellessa ja olin aivan satavarma ettei se suorita yhtään ainutta liikettä - toisin kävi.

Nita oli radalla aivan super, kaikki meni aivan nappiin. Iloisena yllätyksenä tuomari sanoi, että mölliluokassa saamme palkata, palkkasin kuitenkin radan aikana vain kolme kertaa nimenomaan harjoittelun vuoksi. En antanut päästää itseäni helpolla ja palkata koko radan läpi - sitä emme tulleet harjoittelemaan.
Nita teki loistavat seuruut, liikkeestä maahan oli hyvä, mutta nousi liian aikaisin. Emme saaneet kuitenkaan virhettä tästä. Pujottelussa meinasi mennä kaaret liian laajaksi, mutta onneksi tsempattiin. Noh sitten päästään tähän laskutaidottomaan emäntään :D Kylttinä oli istu-askel juttu, noh enpä kävellyt lopuksi kolmea askelta vaan kaksi! En tajunnut yhtään! Olen varmaan ajaellut jotain aivan muuta sillä hetkellä... Noh tästä tuli -10p (epätarkasti suoritettu) ja HYL - voisiko joku selventää miksi siitä tuli hylky eikä vaan nuo virhepisteet?
EDIT: Soitin tuomarille ja kävi ilmi, että tosiaan pisteet ovat ollet 90/100, eikä hylkyä ole tullut. Arvostelua oli vain avattu hylkysarakkeeseen ja tuloksien laskija oli katsonut sen väärin.
Olen super ylpeä Nitasta, arvostelupaperissa ei ollut mitään muita virheitä kuin tuo mun moka. Muuten olisi tullut täydet pisteet. Noh ensi kerralla sitten :)
Alla ratakuva sekä video radasta (Samuli piilotteli A-esteen alla sateelta suojassa :D)





Kohta mennään...

Nyt alko jännittämään, reilu tunnin päästä startataan auto kohti Kirkkonummen rally-tokokisoja. Ja me ei olla juuri treenattu hhehheee...
Piti treenata perjantaina sekä eilen, mutta en saanut vain aikaiseksi. Äsken otin muutaman paniikkiharjoituksen vähän meille  tuntemattomilla kylteillä.. Noh toivotaan, että Nitan vireystila on korkeampi ja motivoituneempi tekemään ku ei olla viime päivinä asioita hinkattu.. Voi vitsi kun saisi palkata radalla :D
Käytiin eilen hermoja hölläämässä metsässä. Teki varmasti hyvää meille molemmille.


15.6.2013

101 postaus: Vauhtia agilityssä

Tarkoituksena oli tehdä sadannen postauksen kunniaksi joku erikoispostaus, mutta se sadas meni sitten ihan huomaamatta.. Noh postaus nro 101, toivottavasti jaksatte vielä aktiivisesti seurata mukana :)
Tiistain ohjattuja agilitytreenejä odotin jo aika kammolla... Viime kertainen jäi pahasti mieleen ja fiilis huono. Yritin tsempata itseäni ja ennenkaikkea olla rento, etten ala häseltämään itse. Onneksi treenikaverit tsemppasitvat ja lupasivat tulla auttamaan, jos tarve vaatii :)
Tällä kertaa päästiin aika paljon treenaamaan, muutama tauko välissä. Koko ulkokenttä sekä halli olivat käytössä. Treenipisteitä oli kolme ja jokaisessa kouluttaja. Ensimmäinen oli madalletulla A-esteellä kontaktia, toisessa pisteessä ulkona rataharjoittelu sekä kolmas piste ulkona hyppytekniikka.
A-este harjoittelu oli muutama hassu minuutti, katsottiin vain missä vaiheessa mennään eikä vieras kouluttaja alkanut vielä enempää meitä ohjeistamaan.
Toinen piste ulkona eli siis ratatreeni. Meinasi jo säikähtää kun katselin rataa, pitää juosta ja kovaa ja yrittää muistaa vielä valssit.. Myös leikkaus putkeen oli meille uusi juttu ja kouluttaja varoitteli sen hankaluudesta - koirat kun monesti ovat tässä vaiheessa hyvin tottuneita saamaan ohjauksen putken kaaren sisäpuolelta.
Tehtiin Nitan kanssa rata kolmessa osassa. Ensin Nita varasti lähdössä ja aloitettiin alusta. Se on alkanut kovasti ennakoimaan, joten yritän työstää nyt sitä. Nita katsoo niin tarkasti pienet liikkeeni mitä teen huomaamatta aina ennen vapautusta. Täytyy kyllä myöntää, että tänään oli vauhtipäällä! Kontaktia löytyi hyvin harjoituksissa eikä ollut onneksi samaa ongelmaa kuin viimeksi. Parempi lelukin mukana! Valssit sujuivat yllättävän hyvin, kerran taisin unohtaa ja kiireessä säheltää jotain. Nita irtosikin loistavasti putken jälkeen eikä mun tarvinnut olla kaukana. Hypylle nro 5 meinasi tulla kiire kun Nita ei sitä lukinnut yhtä hyvin. Yllätykseksi myös leikkausputkelle meni hyvin! Ei mitään ongelmaa!
Tästä jäi erittäin hyvä fiilis ja saatiin lähes kaikki osat aivan nappiin.


Hyppytekniikka oli lyhyt harjoitus. Tätä on sovellettu hevosten jumppasarjoista ja tämän takia nopeasti ymmärsin mitä haetaan. Normaaleja hyppyjä x 5 oli kuuden jalan välein ja korkaus aivan matalimmassa (tätä ei nosteta myöheminkään tekniikkaharjoittelussa). Kouluttaja piti Nitasta kiinni ja itse olin estesuoran päässä matalana lelun kanssa. Takoituksena oli saada koira hyppäämään pää matalana ja ottamalla paremmin painoa takapäälle - aivan kuten hevosillakin.
Ensimmäisellä kerralla Nita oli kovin etupainoinen ja kauhoi kunnon loikkia. Toisella kerralla tuli nappisuoritus ja eron pystyin jopa itse näkemään. T'ätä saatiin ohjeeksi harjoitella itsenäisillä vuoroilla.
Aika treenipainoitteiseksi on tämä blogi mennyt, onko tämä hyvä vai huono muutos teidän mielestä? Yritän saada tehtyä muunlaistakin postausta kuvien kera :) Meillä vaan treenit ja tavoitteet ovat lisääntyneet..

10.6.2013

Jatkuvuutta

Käytiin töiden jälkeen puolisen tuntia treenaamassa tuttu rally-tokon rataa läpi. Ajattelin vielä mennä tutulla radalla, että saan tehtäviin jatkuvuutta ja harjoitella palkkaamattomuutta.

Olin aika yllättynyt, treenit menivät oikein mainiosti vaikka oli kuuma. Nita ei ollut niin lahna :P Palkkasin yhden radan läpi jokaisen liikkeen jälkeen, seuraavalla kerralla enää joka kolmannen ja kerran vain kaksi kertaa radan aikana. Muuten totta kai kehuin mahdollisimman paljon radan aikana ja se tuntuukin innostavan Nitaa :) Olen itse vaan sotkussa tuon hihnan kanssa.. Miksi sellainen pitää olla :D

Olemme harjoitelleen kuitenkin vain osaa kylteistä ja tötsätkin sain vasta tänään. Keskiviikkona joudun olemaan poissa ohjatulta tokotunnilta auton huollon vuoksi, mutta illalla ajattelin ottaa Nitan kanssa kylttitreeniä vkl möllejä ajatellen. En itsekkään muista kylttejä ulkoa ja kestää aina hieman miettiä miten suoritan kyltin, missä on koira, missä hihna. 

Torstaina olen firman juhlissa, pe varmaan pikkutreeniä vaan. Lauantaina ajattelin mennä ottamaan kylttien kanssa häiriötreeniä Koiviksen kentän vapaavuorolle ja sunnuntaina onkin sitten suuri koitos :)

9.6.2013

Salon ryhmänäyttely 9.6.13

Innolla ja kauhulla odotettu päivä tuli ja starttiin auto kohti Saloa.
Suurempia odotuksia ei ollut päivältä, koska olin vähän huolissani Nitan erittäin runsaasta karvanlähdöstä enkä myöskään tiennyt tuomarista mitään.. Päivästä tuli aika kuuma, mutta onneksi Nita jaksoi hyvin ja pääsi vilvoittelemaan kevythäkkiin :)

Laatuluokka meni oikein mainiosti. Nita seisoi hyvin ja malttoi rauhassa vaikka oli kuuma. Ryhmäjuoksu olisi voinut mennä paremmin, kun edellä menee koira niin Nita alkaa kaahottaa ja otti muutaman laukka-askeleenkin.
Arvosteluksi saatiin kuitenkin jopa ERI!! Kilpailuluokassa tuli toinen sija ja saatiin jopa SA! Tässä vaiheessa meinasin jo seisoa suu auki, että anteeks. :D
Erittäin tyytyväisinä lähettiin odottamaan paras narttu -kehää Serttiä metsästämään, jossa sitten tiputtiin pois.


Olen erittäin tyytyväinen päivään ja arvostelu oli enemmän kuin positiivinen yllätys! Etenkin tuo SA ja paras narttu -kehään pääseminen oli super juttu :) Ei sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt itselläni on kuitenkin super ERInomainen koira <3


Tuomarina Päivi Eerola.
"Tyyppi erinomainen. Vankka runko, keskivahva narttu. Täyteläinen nartun pää. Hyvä litteä kallo. Erinomainen ylälinja. Riittävät tasapainoiset kulmaukset. Valkoinen väri nousee korkealle oikealla puolella. Kauniisti edukseen esitetty."

JUN ERI2 SA



Kyllä kehässä kerkeää kieltäkin näyttämään :D




5.6.2013

Ei mitään kehuttavaa

Hmm muutama lause eilisen ohjatuista agilitytreeneistä:
Hävetää.
Turhauttaa.
Nita karkasi toiselle kentälle.
Juoksi kumoon sheltin, jonka päälle muutama koira on jo tullut.
Erittäin paska fiilis.
Treenit pilalla.
Mitä helvattua teen ton koiran kanssa.
Alkutreenit meni aika huonosti oman ohjauksen vuoksi ja sitten tollainen tapahtuma vielä. Siis kohta heitän hanskat tiskiin, toinen kerta jo että neiti ottaa hatkat. Toiset koirat ovat jotenkin agilityn yhteydessä niin paha häiriö.
Tapahtuma lyhyesti - Nita hyppäsi renkaan läpi katse minussa ja heitin sille lelun palkaksi. Nita vilkaisi lelua ja sitten toisen kentän koirakkoa. Sitten läks. Karjuin koiraa takaisin, mutta ei. Väliaita oli päistä auki ja sinne meni. Juoksi sheltin kumoon ja hetken karjuin koiraa takaisin. Sitten vielä pujahti pannasta irti. Sentään silloin karjumalla pysähtyi. Nita samantien autoon jäähylle ja treenit loppuivat. Kävin pahoittelemassa tilannetta ja keskusteltiin ohjaajan kanssa. Totta kai sheltti oli sellainen, jonka päälle on muutama kerta tullut koira agressiivisesti ja arkuutta tämän takia tullut..
Saanko kiroilla julkisesti?

4.6.2013

Pikaiset Rally-Tokon ratatreenit

Töiden jälkeen kävin pikaisesti treenaamassa ensimmäisen rally-tokon ratatreenin. Ollaan tähän asti treenattu yksittäisiä liikkeitä, mutta nyt otin kyltit mukaan ja nappasin netistä jonkun mölli-ALO radan kokeiluun. Otin radasta pujottelut ym pois, koska en ole saanut aikaiseksi ostaa tötsiä. Radan kuvaan pääset TÄSTÄ
Oli todella kuuma, mutta hyvä välittä treenata sellaisessakin ilmassa. Kisapäivälle kun voi sattua sää mikä tahansa. Oletettavasti Nita oli aika flegu ja vire oli kateissa. Otinkin radan vain kaksi kertaa ja sitten pikkuriehumiset ja kotiin. Kuvasinkin jopa radan tarkoituksena laittaa se tänne, mutta eipä siitä erottunut ollenkaan kun kamera oli jalustalla. Olisi pitänyt vähän eri kulmasta ottaa videota.. Ensi kerralla sitten :)
Itse tehtäväkyltit menivät hyvin, mutta Nitan kontakti katkeaa useasti radan aikana. Se ei onneksi lähde haahuilemaane eikä hihna kiristy tämän myötä. Ehdottomasti noita ratatreenejä lisää ja palkkaamattomuutta. Nyt palkkasin joka liikkeestä, jotta mielenkiinto säilyisi. Onneksi kisoissa saa kehua äänellä :D
En yhtään tajunnut, että Kirkkonummen ilmoittautuminen olisi ollut jo! Etenkään mölli-luokan.. Viime perjantaina oli viimeinen ilmoittautuminen, laitoin sinne eilen viestiä siinä toivossa että päästään vielä mukaan. Seuraavat menisivät jo elokuulle.. Vinkatkaa, jos tiedätte Uusimaa-alueella mölli-ALO tasoisia Rally-Toko kisoja :)

2.6.2013

Ihana kesä!

Ollaan nautittu auringosta ja ihanasta lämmöstä olan takaa. Ulkona on niin ihana kävellä ja lataa akkuja työviikkoa varten. Viikonloput pyhitän itse rentoutumiseen ja puuhailuun, jätän kuntosalit ym arkipäiville rehkittäväksi.

Lauantaina juhlittiin pikkuveljeni valmistujaisia ammattikoulusta ja ilta menikin kavereien kanssa iltaa viettämässä terassilla. Tänään käytiin Nitan ja Samulin kanssa läheisillä rannoilla paistattelemassa. Yritettiin saada Nitaakin uimaan. Rohkeasti se kahlasi lelun ja herkkujen perässä, mutta uimaan uskaltautui vahingossa kerran. Nitalla menee aina uimisessa korvaan vettä ja tasapainoelin menee sekaisin. Se juoksee vedestä pois eikä voi kohistaa katsetta vaan pää vispaa jompaan kumpaan suuntaan. Asia korjaantuu heti kun putsaa korvat pyyhkeellä. Voi rassu. Suunnitteilla olisi ostaa liivit ja viedä tyttö koirauimalaan harjoittelemaan oikeaoppista uimista - etteivät korvat kastu ja kroppa säästyy. Onko muilla ollut tuollaista ongelmaa pystykorvaisilla?


Iltalenkin yhteydessä otettiin vähä viime keskiviikon tokokurssin läksyjä - paikkamakuu (etäisyys ja suora makuu), perusasento ja luoksetulo. Hankalaksi on osoittautunut käskynimien vaihto. Meillä kuitenkin Samuli ahkerasti lenkittää Nitaa ja moni käsky on käytössä muussa yhteydessä kuin tokossa. Joten nyt pitää osalle tehtävistä keksiä toiset käskyt.
Paikkamakuussa ollaan edistytty, nyt Nita menee maahan tosi suoraan eikä ainakaan heti vedä lonkkalepoa. Treenataan vähä eri päivinä matkaa ja eri päivänä sitten aikaa. Mutta ajallisesti maksimi on joku 20sec häiriössä. Pikku hiljaa sitä pientämään.
Luoksetulossa olen joutunut vaikeustasoa laskemaan ja ottamaan kunnon käsiohjauksen suoraan sivulle tuloon - syynä käskysanan vaihto luoksetuloon. Mutta eiköhän se siitä :)

Huomenna jos kävisi töiden jälkeen rannalla ja illalla Rally-toko treeniä ratapiirroksen kanssa.