18.6.2013

Koiran lämmittely, lihashuolto ja nesteytys



Otsikon kolme termiä pitäisi olla hallussa jokaisella omistajalla kenen kodista löytyy urheilijakarvakuono. Harmittavasti tietämys näistä on monilla aika pientä ja vähättelyä löytyy aivan liikaa.

Itse myönnän etten alussa sen kummemmin ajatellut lämmittelyn ym tärkeittä ennen agilitytreenejä. Totta kai jonkinmoinen lämmitely oli itsestään selvyys kuten hevospiireissä onkin vahvana ollut. Nyt opiskeltuani tarkemmin asiaa aion jatkossa kiinnittää asiaan enemmän huomiota - enemmän omaa aikaani, jotta vaurioita ei synny.

Nitallahan ei fyysisesti kovaa treeniä olekkaan kuin agility, nyt ollaan alettu nostamaan rimoja siihen 35-40cm - lihashuollon tärkeys korostuu entisestään. Aloin pohtimaan näitä asioita viime treenien jälkeen jolloin katsotiin Nitan hyppytekniikka matalalla aitasuoralla. Nita hyppäsi aluksi aivan liian etupainoisesti. Nuori koira kyseessä, joten järjellisessä varovaisuudessa ei ole mielestäni mitään haittaa.

Löysin nettisivun missä lämmittelyn ym. aakkoset on kerrottu hyvin lyhyesti, mutta ytimekkäästi. Sivulle pääset tästä. Etenkin tuossa oli hyvin korostettu jäähdyttelyn merkitystä. Myönnän kyllä etten Nitan kanssa enää iltatreenien jälkeen 21-22 ensimmäisen vajaa puolen h jäähdyttelyn jälkeen käy enää yöllä kävelyttämässä.. Aiheutanko siis haittaa kovastikkin? Nämäkin ovat varmasti kiisteltyjä asioita, mutta tärkeitä mitä korkeammaksi rimat nousee sekä mitä vaativammaksi treenit tulevat. Agility on kuitenkin todella kuormittava laji.
Etenkin odotteluvuoroilla aion huolehtia paremmin, että Nitan lihakset pysyvät lämpimänä.

Lisäinfoa etsin muutamasta kirjasta. Olen toistaiseksi vain selannut niitä, mutta vaikuttavat kyllä lukemisen arvoisilta. Syksyllä käymäni hierontakurssi oli etenkin hyödyllinen vaikka kovin paljoa siitä ei muistiin jäänyt. Pientä hieromista olisi hyvä koiralla tehdä, mutta ei esimerkiksi viikottain. Lihakset tottuvat kuulemma hämmästyttävän nopeasti viikottaiseen hierontaan - jos hieronta jää väliin niin voi lihakset olla entistä pahemmin jumissa.




Nesteytyksestä tuli pohdittua kun eilen tipahti postiluukusta uusin Colliesanomat. Siinä oli muutaman sivun juttu urheilukoiran nesteytyksestä. Järkytyin ihan kuinka paljon koiran tulisi ihan ilman vaativaa suoritustakin juoda päivässä! Huh voin sanoa, että Nita ei kyllä juo noin paljoa. Nesteen tarve 20kg koiralla voi olla jopa 1 litra - 3 litraa päivässä!
Nita juo treeneissä kyllä vajaa puoli litraa vettä, mutta normaali päivinä menee ehkä 3dl koko päivänä... Ei kyllä vaikuta kuivalta ym.

4 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä postauksesta ja varsinkin tuosta mainiosta linkkivinkistä!

    Meillä treenataan agilitya nyt kesällä kolmasti viikossa, joten nämä ovat kyllä tärkeitä juttuja. Varsinkin lämmittelyissä olisi kyllä parantamisen varaa. Olen aiemmin lämmittelyt pelkästään hölkkäämällä ja leikittämällä, nyt voisin kyllä kokeilla vaikkapa tuota linkin takaa löytyvää treeniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit! :)

      Tärkeitä juttuja ovat tosiaan ja itsekkin aion enemmän niihin panostaa.

      Poista
  2. Tosiaankin, kiitos linkki- ja kirjavinkistä!

    Ei kyllä meilläkään varmasti mene litraakaan vettä päivässä. Tosin raakaruualla sitä nestettä tulee onneksi lihastakin paljon enemmän kuin kuivasta nappulasta tulisi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! :) Mukava, että löytyy muitakin kiinnostuneita :)

      Nii tottahan tuo on, että lihassa on paljon vettä. Meillä on 50/50 ruoka, joten onneksi nestettä tulee siinäkin.

      Poista