18.4.2013

Huoh..

Siis voi arg olen jo nyt pinna kireällä Nitan juoksujen takia vaikka niitä on kestänyt vasta vajaa viikon..
Nitan käytös on muuttunut vähän kahteen suuntaan. Kotona se on paljon hellyydenkipeämpi ja koko ajan iholla kiinni. Toisaalta myös hieman väsyneempi ja nukkuu iltaisin enemmän. Ulkona taas tulee ilmiö, joka on omat pinnani vetänyt tiukaksi. Nita on alkanut heti juoksujen alettua vetää ihan hirveästi ulkona ja viis veisata käskyistä. Hihnakäytös on vielä sellainen asia itselleni etten todellakaan siedä, että koira vetää. Se on ihan vihoviimeinen asia. Ja nyt neiti päättää tehdä sitä ja koko lenkki menee muistuttaessa miten pitäisi kävellä. Siis arg... Tähän vielä lisäksi kiinnostus uroskoiria kohtaan on lisääntynyt, mikä oli totta kai odotettavissa.
Tarkoitus oli juoksujen ajankin treenata, käydä lauantaina ulkomätsäreissä, sunnuntaina itsenäiset agitreenit hallilla ja ensi viikolla pentuagilitykilpailut. Noh suunnitelmat taitavat mennä uusiksi. Halissa pitää pitää suojia juoksuisella nartulla, mutta meidän neiti päätti pöksyjen olevan vähintääkin pahin asia maailmassa eikä suurinpiirtein mene askeltakaan ne jalassa. Lihapullan perässä saattaa jalka liikkua toisen eteen metrin verran, mutta sitten neiti mielummin istuu ja katsoo hyvin säälittävästi metrin päässä olevaa lihapullaa..
Mätsärit taidan perua, koska Nita tuskin kovin nätisti siellä esiintyy tällä fiiliksellä ja sunnuntai halli on nyt jo varattu/maksettu. Hukkaan varmaan menevät ne rahat. Kisathan on aika ilmiselvästi peruttava.
Tilasin vähän istuvamman malliset suojat, mutta siinä meneekin sitten oma aikansa, että ne tulevat. Kaupoistahan oli kaikki loppu, tietysti.
Turhauttaa kenties?
Olen muutenkin ollut harvinaisen väsynyt ja huonolla tuulella. Jotenkin mieltä pahoittavia asioita on esiintynyt enemmän kuin piristäviä. Alkaa olla pirteysvarastot vähissä.

11 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Kaken siskoilla on nyt menossa ensimmäiset juoksut, ja mitä olen ottanut omistajista selvää facebook-ryhmässämme, on heilläkin hermot myös aika tiukilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva kuulla etten ole ainut kuka kamppailee vastaavien ongelmien kanssa.

      Poista
  2. Anonyymi18.4.13

    Mä en vaan tajua miks pitää juoksuisen nartun kanssa mennä mätsäriin tai hallille treenaileen? Kai sen 1kk voi pitää taukoo tuommoisista yleisistä paikoista. Oma uros ei reagoi mätsäreissä mitenkään. Ja hallillakin vain kun on vapaana jos edes silloinkaa. Miks ihmiset ei voi vaan olla kotona ja käydä peruslenkit ja kotona jtn aktivointia. Juokksujen aikana. Vaan On pakko rahdata se kaikkialle.Mutta tämä on vain oma Mielipide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt valitettavasti ymmärrä mikä ongelma tässä on?

      Itselläni oli suunnitelmat valmiina treenien suhteen ja totta kai harmittaa kun niitä ei pääse toteuttamaan. Hallikin meillä on jo maksettu eikä perumiseen riitä syyksi juoksut (kun suojat jalassa sallitaan). En halua heittää rahojani kankkulan kaivoon vaan edes yrittää saada siitä jotain irti.

      Ideana meillä oli treenaamisessa ja tekemisessä juoksujen aikana, etenkin näiden ensimmäisten se, että pentu oppii siihen ettei juoksut ole sen kummemmat. Voi keskittyä eikä hävittää korviansa.

      Poista
  3. Me tarvttais tänne yhdet juoksut. Kohta alkaa hermot kiristymään kun ne ei ala :D Mut tsemppia vaan.. Nartut vaan on narttuja ja ehkä ne haluu lomaa juoksujen ajaksi ;) Mä en kyl kokskaan ole huomannut mitään elämää hankaloittavia merkkejä juoksun aikana mut nää vapaankasvatuksen lapset on siinä mielessä varmaan helppoja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin mielläni luovuttaa nämä Nitan :D Naisethan ovat tunnetusti vaikeita, itsehän ehdotit, että kannattaisi treenata niiden aikana normaalisti? Loma sille väkisinkin tulee eteen kun toinen ei ole yhteistyökykyinen.

      Poista
  4. Totta et eläisin ite normaalisti mut jos kaikesta tulee kovin iso ongelma niin tuskin kannatta omia hermojaan menettää :D Enemmän sille koiralle siitä tulee ajatus et kaikki ei nyt ole ihan kunnossa...

    Ja mätsäreissä ym näyttelyjutuissa voi mun mielstä käydä jos se ei hallin tms takia ole muuten kiellettyä koska myös näyttelyissä juoksuinen narttu on ok. Ja tää lähinnä yllä olevaan kommenttiin. Itellä on pääosin uroksia ja tietty on mukava kun ne juoksunartut on vähän sivumalla eikä urosten nenässä mut eipä niiden narttuja käymistä yleisissä jutuissa musta muuten tarvii rajoittaa kun normaalia huomaivaisuutta vaan noudattaa. Ja toki ei kukaan nyt ole esim. koirapuistoon tunkemassa.

    Niin ja meil ehkä on kaikki ollu aina ihan normaalia kun ei mitään juoksusuojia käytetä niin ne ei aiheuta sille nartulle "oireita" ;) Noh ehkä se vaan vähän huijaa teitä et ne jalassa ei voi liikkua. Tullu sukuunsa selvästi pienine oikkuinensa.

    VastaaPoista
  5. Voimia sinne! Itsellä ei tosiaan ole kokemusta juoksujen muuttavasta luonteesta. Joten tsemppiä voin vain toivottaa runsaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sunnuntaina sitten nähdään miten käy...

      Poista
  6. Ompas harmillista, että käytös muuttuu noinkin selvästi juoksujen aikana. Nanni nuorempana muuttui juoksujen aikaan ihan todella äksyksi niin koiria kuin ihmisiäkin kohtaan, joten jonkinlaista kokemusta löytyy hankalista juoksuista. Me annettiin sillon vaan olla, koska käytös normalisoitui aina juoksujen jälkeen. Nanni tosin ei ollut siinä vaiheessa vielä harrastuskoirana, joten ei harrastuksia tai kisoja haitannut tuo juoksupelleily. Ymmärrettävää, että ottaa enemmän päähän, kun on harrastava koira kyseessä.

    Anonyymin juttuun sen verran, että mielestäni on hyvä pitää juoksusella nartulla rutiineja yllä. Varsinkin silloin, kun koira on nuori. Toki ehkä se suurin ja aktiivisin treenaus kannattaa jättää vähemmälle (varsinkin jos on "ongelmalliset" juoksut) mutta en mä juoksusta narttua kokonaan ns. lomauttaisi niiden juoksujen ajaksi. Meillä juoksujen aikaan aksasta pidetään taukoa, koska Fiilis ei omista juoksuhousuja, joten halleihin sitä ei voi viedä. Ja mielellään pidänkin aina silloin tällöin taukoa lajista, kun on sen verran koiraa kuluttavaa muutenkin. Tokoa sen sijaan treenataan ja lenkkeillään narttukoiraporukassa normaalisti.

    Mutta joo, tsemppiä sinne ja onneksi ne juoksut ei lopulta kestä kuin vain sen muutaman viikon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nitakin eilisen lenkin aikana ensimmäistä kertaa ärähti toiselle koiralle.. Ei kovin vihaisesti ja sentään toisen koiran aloittaessa räksyttämisen ohitustilanteessa.

      Kyllä meilläkin se aktiivisin vaihe jätetään, kotona esim. Nita tarvii/haluaa selkesäti omaa rauhaa ja on väsynyt. Käydään nyt hallivuoro kuittaamassa kun kerta se on varattu ja maksettu. Mutta pentukisat jätän väliin, en halua Nitalle ristiriitaista kokemusta ensimmäisistä "kisoista", jos pöksyissä meneminen on sille niin hankalaa.

      Poista