17.11.2013

Pienin askelin eteenpäin

Olin jo kirjoittanut perjantaina valmiiksi postauksen tarkoituksena vain lisätä siihen muutama kuva myöhemmin. Postaus oli kunnon masisfiiliksellä kirjoitettu johtuen Nitan epävarmuudesta ja siitä lähtöisin olevaa haukkumista. Turhautti kun treenitkin ovat menneet huonosti Nita käytöksen vuoksi.


Tyttö pääsi kuitenkin aivan yllättämään!

Perjantain ohjatut treenit menivät niin hyvin kun vain voi kuvitella, olin aivan äimän käkenä. Olin melkein jo valmiiksi luovuttaja asenteella menossa - "eihän tästä tule kuitenkaan mitään". Onneksi nostin itseni sieltä häpeän ja itsesäälin keskeltä ja tein asialle - eli Nitan käyttäytymiselle jotain. 
Maksikoirat olivat viimeisenä vuorossa, joten Nita sai ensin odotella autossa ja sen jälkeen kävelin sen kanssa paljon koko ajan naksutellen kontaktista. Kehuin todella paljon hienojen ohituksien jälkeen ja kerroin kuinka hieno suippis se onkaan. Ajattelin homman räjähtävän käsiin hallissa, mutta ei. Kävin takaoven kautta muutaman minuutin kerrallaan hallissa sisällä katsomassa muiden treenejä, koko ajan naksutellen kontaktista ja hiljaisuudesta. Myöskin naksu aina kun Nita katsoi toisen koiran menevän putkeen ilman haukkumista! Uskomatonta. Muutamia toistoa näitä muutama minuutti kerrallaan ja sitten takaisin ulos. Paketillinen nakkeja taisi mennä ennen kuin päästiin radalle. 

Radallakin Nita yllätti täysin ja luki ohjausta todella tarkasti. Se meni aivan kuin jossain hidastetussa leffassa missä kaikki vain menee nappiin ja ilmassa pyörii romanttinen "kaikki on mahdollista" -efekti. Anteeksi mitä?
Olisin voinut alkaa nauramaan onnesta radalla niin hienolta se hetki tuntui kun isojen ongelmien jälkeen näkee onnellisen, rauhallisen, mutta innokkaan koiran radalla. Kouluttajan kommentti radasta tiivisti tunnelman - "siis todella hienoa, mitä ikinä oletkaan tuolla ulkona tehnyt niin jatka samaan malliin".

Enempää en viitsi treenejä analysoida kuin todeta, että harmi ettei tullut videolle!

Perjantain rata:
Kakkonen pakkovalssin tapainen, nelonen päällejuoksu, kutosen ja seiskan välissä valssi ja kasi takaakierto.

Lauantain rata:
Nelonen päällejuoksu + valssihässäkkä, seiskalle sylkkäri, kasille takaakierto ja sitten vain kiidettiin :)


2 kommenttia:

  1. Hieno juttu et saitte positiivisen yllätyksen ja kokemuksen :O) Piristää mieltä kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ehdottomasti ja auttaa taas tsemppaamaan :)

      Poista