1.2.2014

Laiskimusmato iskenyt

Otsikko kertoo kaiken, en voi edes asiaa puolustella. Laiskuus iskenyt totaalisesti ja rakas blogi on joutunut valitettavasti sen kynsiin. Jospa pelastus löytyisi. Nyt kun saimme netinkin vihdoin taas toimimaan.
Itselläni on ollut paljon muutoksia vuoden alussa, niin hyviä kun negatiivisiakin. Ensimmäistä kertaa voin rehellisesti sanoa, että elämä potkii päähän ja persauksiin ihan urakalla - vailla sääliä. Aikani on myös mennyt paljon tallilla, sillä lompakkoani keventää vielä nuori hevonen (ylläpidossa). Tosin hevonen on nyt seissyt tapaturman takia takia viimeisest 5 viikkoa..
Meidän viime päivät
Nitan kanssa ollaan taas tehty säiden armoilla ja oman jaksamisen mukaan. Pakkaset ovat olleet aika kovia, joten agilty lämmittämättömä hallin takia on jäänyt vähälle. Käytiin kerran viime viikolla ottamassa helppo rataa alle, missä kiinnitin paljon huomiota irtaantumiseen ja kauko-ohjaukseen. Koitan Nitaa saada vielä enemmän estehakuiseksi. Uutta on se, että eräs HAU:n kouluttaja on myöntynyt meille mentoriksi! Elikkä jatkossa saadaan yksityisopetusta häneltä aikataulujen ja pakkaskelien mukaan. En malta odottaa, että päästään kunnolla hiomaan ohjauksia, kontakteja ym. Nitan kanssa treeni on ryhmässä aika rajoittavaa, koska en voi samaan aikaan treenata sivussa kun muut ovat radalla Nitan ylikeittämisen takia.
Ollaan myös käyty kerran moikkaamassa blogituttua Ericaa ja hänen koiriansa Neiraa sekä Vienaa. Tapaaminen meni oikein mukavasti ja Neirakin uskalsi Nitan kanssa leikkiä huomattavasti viime kertaa enemmän nyt kun Viena oli mukana :) Ehdottomasti uusiksi! Erican blogin löydät tästä.



Nita todennäköisesti tekee juoksuja, koska se on reilu viikon verran ollut kotona vaisumpi, anteeksipyytelevä, arempi äänille ja jotenkin hassu. Muistaakseni vastaavaa käytöstä oli ennen ensimmäisiä juoksuja. Vaikea sanoa. Muuten Nita käyttäytyy normaalisti eikä mitään poikkeavaa ole sattunut. Ruoka maistuu vähän on/off ja neiti on kovin nirso. Täytyy tarkkailla, onhan tässä jo 9kk mennyt edellistä juoksuista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti