5.8.2014

Agilityn ohjatut treenit alkavat taas

HAU:n kesätauko on vihdoin päättynyt ja viikottaiset ohjatut treenit taas alkavat. Myöskin treeniryhmien uusintalaitto on edessä ja meidätkin on siirretty uuteen ryhmään. Harmi, koska tykkäsin kovasti vanhasta ryhmästä ja sen kouluttajat olivat todella meille sopivia. Syystä tai toisesta ei päästy Nitan kanssa kisaavien ryhmään vaan ollaan yhä mölliryhmässä. Toivottavasti päästään kuitenkin haastavempia ratoja tekemään ja saamaan potkua meidän uralle.

Eilen olikin ensimmäiset "treenit", jotka koostuivat lähinnä keskusteluista kunkin koirakon tasosta ja tulevista tavoitteista. Ryhmässä on neljä eri ohjaajaa, joista tällä kertaa oli kaksi paikalla. Katsotaan nyt...

Jutteluiden jälkeen tehtiin helppo muunneltu ykkösluokan rata, jossa kouluttajat vähän katsoivat missä mennään.


Radassa ei mitään ihmeellisyyksiä ollut, kepit jätettiin välistä kuten melkein kaikki muutkin. Kepit tuntuivat olevan koirakoille kun koirakoille vaikeat, joka on ihan positiivista esimerkiksi jotain keppisulkeisten pitämistä ajatellen.
Nita teki hyvän kontaktin puomilla ja tuli laukalla ihan alas asti. Persjättö putken jälkeen, tiukka valssi seiskalle (suhahdusjarru toimi hyvin!), jonka jälkeen palkka. Sitten normitakaakierto nro 11 ja eteen lähetys loppuun. Tosiaan ei mtn ihmeellistä ja Nita toimi oikein hyvin kuumasta ilmasta huolimatta.

Käytiin muutama sanainen läpi meidän menosta kouluttajien kanssa. Nita sai kehuja vauhdista ja minä radan lukutaidosta ja etenemisestä sekä luotosta koiraan. 

Aloitan huomenna uudessa työpaikassa (jäiks!), jossa työvuorot ovat välillä klo 18 asti, joten toivottavasti näitä vuoroja ei kovasti osu maanantain treeneille. Katsotaan miten tämän ryhmän kanssa lähtee syksy menemään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti