16.2.2013

Viimeinen pentuagility

Tunnin pääaiheena oli irtoaminen eteenpäin. Tämä ilmenikin hankalammaksi kuin olisin aavistanut, mutta tosi hyvää harjoitusta tuli Nitalle sekä mulle :)

Otettiin ensin kuivaharjoittelua antammalla käsky "eteen" joko namikupille tai lelulle. Valitsin Nitan kohdalla palkan olevan lelu pääasiassa, olettaisin sitten kaukopalkkauksen olevan helpompaa. Vaikea sanoa. Joskus taas tuntuu, että lelu vie puhtia pois Nitalta, mutta namipalkkakaan ei aina motivoi tarpeeksi. Niin namipersoa koiraa en omista :)

Ensin harjoiteltiin estesuoraa, jossa esteet oli tarkoituksella vähän hankalasti laitettu eli ei ihan suoraa rataa tullut. Otettiin alkuun yksi este kerrallaan ja lisättiin pikkuhiljaa koko rata mukaan.


Alla olevasta videosta näätte koosteen tunnin treeneistä. Irrotus eteen on ihan uusi juttu, tähän asti juostu ja ohjattu koko ajan koiran vierellä. Videossa on mukana niin epäonnistumisia kuin nappisuorituksia. Pääsin itse myös arvioimaan omaa kehonkieltä ja huomaan, että käsimerkkini täytyy olla paljon selkeämpi ja kämmen enemmän avoinna. Olen vähän hätäinen näyttämään suuntia. Videossa näkyvä ensimmäinen pikku rata, siinä putken jälkeen irrotus aidalla oli ihan yllätys :D Nita juoksi sinne itsekseen :D Mutta itse taas sähläsin ja haettiin nappisuoritusta hetki.



Pentuagility oli nyt siinä, muilla kursseilla jatketaan kun Nita on vuoden :) Nyt harjoitellaan opittuja juttuja itsenäisesti välillä hallia vuokraamalla ja jonkun yksärin voisi myös ottaa.


2 kommenttia: