3.3.2013

Haaste kaksin kappalein

Haasteen säännöt: 


-Kerro 11 faktaa itsestäsi.
-Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
-Keksi 11 uutta kysymystä.
-Haasta 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
-Kerro bloggaajille että olet haastanut heidät.

Haasteen sain Sallalta ja Ericalta :) Kiitos!
En haasta tällä kertaa ketään.


1. Olen yllättävän kilpailuhenkinen.
Monesti annan kavereille vahingossa sellaisen kuvan etten omaa tavoitteita tai tyydyn ok sijoitukseen. Mutta oikeasti olen toooodella kilpailuhenkinen, laitan itselleni liian kovat tavoitteet ja harmittaa, jos ne ei täyty.

2. Olen kuitenkin aika saamaton joskus.
Puhun paljon mitä pitäisi tehdä, mutta en kuitenkaan tee :D Esimerkiksi sohva houkuttaa enemmän kuin urheilu vaikka jatkuvasti valitan, että pitäisi urheilla enemmän.

3. En voi olla kotona farkut päällä vaan vaihdan heti ne verkkareihin.
Vain jos kavereita ym on kylässä, saatan pitää farkut ja siistin paidan, mutta jos olen kotona vain Samulin kanssa - verkkarit vaihtuu jalkaan heti kun olen ovesta sisälle tullut. Kotona on ahdistava pitää kireitä vaatteita.

4. Nykyinen työpaikkani auttoi minua keksimään tulevan alani. Haen keväällä aikuisopiskeluna opiskelemaan autoinsinööriksi. Kaikki yllätttyvät kun sanon tämän :D

5. Olen tarkka rahoistani, en suostu ostamaan yli 50e hupparia. En vaan voi vaikka merkki olisi mikä. Samaa laatua se on kuin H&M:n 25e huppari.. 

6. Oma hevonen on pitkäaikaisin haaveeni. Ehkä sekin toteutuu joskus :)

7. En ole ikinä ratsastanut ohjatuilla ratsastuskoulutunneilla puolta vuotta kerralla pidempään. Olen aina mennyt muiden hevosilla tai vuokrannut. 

8. En juo juuri ollenkaan. En ole ikinä alkoholista välittänyt. Kun täytin 18 niin kävin toki baareissa kavereiden kanssa ja tuli juotua, mutta hyvin harvoin ja erittäin maltillisesti verrattuna  muihin. Se ei ole mun juttu. Ei edelleenkään vaikka ikää on nyt 21. En näe järkeä laittaa lonkeroon kolminkertaista summaa mehuun nähden. Mehu on paljon parempaa :)

9. Muumilimppari on pop! Sitä sais olla 1,5l pulloissa, jos multa kysytään.

10. En saa tehtyä yhtä hyvää perunasalaattia kuin äitini tekee vaikka samaa ohjetta käytän.. Sapettaa.

11. Mulla on kaksi ruuvia oikeassa kyynärpäässä (tipuin hevosen selästä) ja vasemmassa ranteessa luuruhje (pelattin norsufutista ja sain pallosta) sekä useita rasitusvammoja.




1. Mihin sulla menee eniten rahaa?
Yleensäkkin elämiseen, vuokra, bensa ym. En ostele paljoa, paitsi Nitalle :)

2. Miten suhtaudut koulun käyntiin?

Vähän hassu kysymys kun itse on jo 21v. Mutta koulunkäynti on aina hyvästä, kunhan muistaa, että se ei takaa töitä. Joskus voi paremmin ansioitua ilman tutkintoa kuin maisteritutkinnon kanssa.

3. Inhokki väri ?

Hmm, ei oikeastaan ole :D

4. Oletko tyytyväinen parisuhdetilanteeseesi?

Olen, Samuli avomiehenä <3

5. Miten käyttäisit jos saisit nyt 10 000e?

Hmm.. Aika paha. Haluaisin sanoa, että ostaisin hevosen, mutta ylläpitöön ei ole nyt varaa. Laittaisin sen säästöön oman talon ostamista varten käsirahaksi.

6. Haluaisikko alottaa uuden harrastuksen, minkä?

Olen aloittamassa kuntonyrkkeilyä.

7. Mitä harrastat tällä hetkellä + mitä oot aiemmin harrastanu?

Ratsastusta, muuta en ole juuri harrastanutkaan.

8. Millaset välit on sulla on porukoihin / sisaruksiin?

Parhaat! Monella ei ole niin hyviä välejä :) Voin puhua heille kaikesta. Pikkuveljeeni on erityisen hyvä suhde, vaikka hän on jo 18v.

9. Ootko pessimisti, optimisti vai realisti?

Sanoisin, että optimisti. Mikään noista ei oikeen kuvaa kunnolla, asiat ei ole niin yksiselitteisiä.
10. 3 hyvää ja 3 huonoa asiaa itsessä?
Olen aika tasainen luonteeltani, omassa porukassa tarpeeksi hauska ja ehdottomasti tukena kavereille. Huonoa on kärsimättömyys, liiallinen rauhallisuus ja pidän ajatukset liikaa itselläni.

11. Oletko kilpailuhenkinen?

Olen!

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


1. Miksi valitsit juuri tämän nimen koirallesi?
Bongasin nimen jostakin, en muista mistä. Pidin siitä välittömästi ja suostuttelin myös Samulin siihen :)

2. Oletko törmännyt yllättäviin haasteisiin kouluttaessa?
Tottakai, Nita on ensimmäinen koirani, joten haasteita on toisinaan riittänyt. Etenkin miten reagoida Nita yrityksiin saada minua leikkimään haukkumalla. Tai kiinniotto koiratarhassa.

3. Oletko ollut yllättynyt rodunvalinnan jälkeen, että millaisen yksilön saitkaan?
Kyllä, olen nyt huomattavasti enemmän tutustunut rotuun ja olen kyllä ylpeä omasta yksilöstä :) Nitalla on aivan ihana luonne, sopivasti jytyä ja rauhallisuutta. Oletin esim paimentamisen oleman vahvempaa.

4. Oletko miettinyt muita eläimiä rinnallesi, kuin koiran?
Hevonen on se mitä olen aina haaveillut. Kustannukset ovat vaan niin järjettömän isot ettei normipalkalla pääkaupunkiseudulla ole mahdollisuutta pitää omaa, mikäli haluaa vähäänkään nauttia elämästä.

5. Mitä mieltä olet koiravaatteista?
Ymmärrän tarpeen koiralla tottakai. Ei ole reilua olla vaatettamatta mikäli koira palelee. Mutta en ymmärrä ylimenevää pukemista pienillä koirilla, esim kesällä mekot chihuilla ym.

6. Mitä mieltä olet koirarattaista?
Siis mistä, en ole kuullutkaan? Kröhhöm, kuulostaa aika naurettavalta :)

7. Omaan silmääsi rumin koirarotu?
En sanoisi rumin, mutta en pidä ryttykuonoista tai mopin näköisistä koirista.

8. Omaan silmääsi kaunein koirarotu?
Hmm, tää on tosi paha :D Varmasti vahvoja ehdokkaita ovat dopermanni ja siro husky.
9. Keräätkö koirasi ulosteet?
Kesällä olen paljon tarkempi asiasta ja kerään ne aina, jollei nyt ole ihan metsässä. Talvella on vaikea seurata koiraa lumikasaan, joten täytyy myöntää, että jätän sieltä keräämättä.

10. Oletko sinäkin yksi niistä, joka puhuu koiralleen lenkillä?
Toisinaan, erinnäisiä käskyjä annan sekä saatan höpötellä joskus.

11. Lässytätkö koirallesi?
Kotona juu hieman :D Mutta en kyllä paljoa.

3 kommenttia:

  1. Koirarattailla voi esimerkiksi viedä vanhaa koiraa "ulos" ja ilmeisesti pitää koiraa siellä, jos on vetreämpiä koiria myös samalla lenkillä. Sitten vanhus voi temmeltää sen minkä jaksaa rattaista päästyään. Näin minä olen ymmärtänyt koirarattaat. Saatan toki olla väärässäkin. :D Yhdessä Victoria Stillwellin ohjelmassa näin ainakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaaa :D Johan aukesi tämäkin asia :) Ei taida Suomessa olevan kovin yleinen ulkoilutusmuoto?

      Poista
    2. Ei varmaan :D Ei ainakaan talvella kannata, kun hyvä että porukka saa lastenvaunuja työnneltyä tuossa säässä. :D

      Poista