9.3.2013

Pussitunnelin harjoittelua kotona

Alkuun heti jo pahoittelut, en ole ollut kovin tunnollinen bloggaaja lähiaikoina. Tekemistä on riittänyt eikä iltaisin enää töiden ja puuhien jälkeen ole riittänyt blogille. Millonkohan viimeksi olisin nukkunut hyvin.

Tiistaina harjoiteltiin vähän "pussia" kotiolosuhteissa. Olohuone ei ole kovin iso, joten vauhtihan siitä puuttui kokonaan :D Tavoite oli saada Nita menemään "pussista" läpi niin, että se joutuu kuonollansa kunnolla työntämään peiton pois tieltä. Tämä oli Nitalle haasteellinen pentuagilityssä. Kaikki meni hyvin niin kauan kuin   pussin  päästä näkyi edes pieni määrä valoa. 

Aloitettiin rakentamalla hieno pussi niin siis mikä hieno keittiön tuolista ja parista kevyestä fleecepeitosta. Ensin otettiin ihan vain tuolin ali menemistä palkintokupille. Tämä toimi hyvin ja käytin vielä rohkaisuna mene vain -käskyä. Pikkuhiljaa laskin fleecepeittoa eikä Nita ollut moksiskaan. Muutaman kerran yritti kiertää koko pussin. Vaihdettiin tässä vaiheessa lelupalkkaan, joka tuntui taas toimivan paremmin. Jotenkin lelupalkalla Nita malttaa keskittyä paremmin. Namikuppi mielessä se unohtaa helposti tehtävän ja lähtee oikaisemaan suoraan kupille. Kun peitto oli jo tosi alhaalla, Nita alkoi epäröimään. Kun en voi koiraa sinne työntääkkään niin päätin heittää lelun pussitunnelista läpi :D Tämä auttoi Nitaa taas keksimään jujun!

Alla on video ihan viimeisestä treenistä kun peitto on ihan alhaalla. Epäröintiähän tuossa on ja vauhtia ei ole nimeksikään, mutta olen super ylpeä, että Nita rohkaistui monta kertaa menemään pussista läpi :)


4 kommenttia:

  1. Ihanat :D Pakko ruveta opettamaan Kakelle ;) Minkäkokoinen tuo tuoli on, joutuuko Nita ryömimään etc?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm nyt ei ole mittanauhaa lähettyvillä, mutta tuoli on kyllä Nitaa matalampi, olisikohan noin 5cm? Eli vähän Nita joutuu kyyristymään :)

      Siitä vaan harjoittelemaan ;)

      Poista