2.5.2013

Aurinkoiset mätsärit

Kerrankin sattui aivan mahtava keli mätsäripäiväksi! Aurinko paistoi mukavasti, hieman viileä tuuli tosin. Tällä kertaa match show oli ihan meidän lähellä, 10min ajomatkan päässä. Päästiin jonottamaan todella isoon osallistujamäärään, olisi pitänyt kuva saada siitä jonosta..
Vein Nitan ihan nurmikon reunalla häkkiin odottelemaan, vuotoa sillä ei ole ollut viikkoon vain pientä läpinäkyvää (olisko jtn jälkikiimajuttuja?). En halunnut häiritä uroksia. Myöskään odotukset eivät olleet korkealla Nitan käytöksen suhteen kun en tiennyt juoksujen vaiheesta. Onneksi olin väärässä :) Urokset eivät sanoneet Nitasta mitään eikä Nita muista koirista. Alkuun se oli levoton, olisi vain halunnut leikkiä jokaisen kanssa. Taitaa olla patoutumia kun ei ole päässyt juoksujen takia peuhaamaan. Odotteluaika siis sujui rennosti muutamaa innokkuuskohtausta lukuunottamatta.
Nita meni vielä pentukehään kun ikäraja oli 12kk. Pennuissa oli lähes 50 osallistujaa jälleen. Ensimmäinen kehä meni Nitan osalta ihan superhyvin! Se seisoi hyvin - kuin tatti eikä liikkunut senttiäkään kun tuomari katsoi hampaat ja kosketteli läpi. Nita on ennen aina vähän jotain puuhaillut tai väistänyt. Joten olin hirmu ylpeä tästä :) Tyttö myös juoksi harvinaisen rennosti eikä sinkoillut kertaakaan. Olin ihan yllättynyt ja mietin kuka on vaihtanut koirani :P Tuomarin arvostellessa toista koiraa Nita teki varmaan parhaan seisotuksensa ikinä. Loppuseisotuksessa jäin asettelemaan jalkoja ihan liikaa, joten luulen sinisen nauhan tipahtaneen meillä tässä vaiheessa.


Sinisten kehässä tuomari kävi katsomassa meitä useaan otteeseen ja kerkesin jo toivoi sijoitusta - turhaan kuten aina ennenkin. Tulokseksi jäi SIN ei sij.
Kyllähän sitä palkintoa olisi kiva joskus päästä vastaanottamaan, aikamonet kehät käyty pyörähtämässä ja yhdestä on kolmossija irronnut. Noh ei mene nallikarkit aina tasan :)



2 kommenttia:

  1. Olen huomannut monen tuomarin tykkäävän karvasta. Rakkaat nahkamme eivät ole niin karvaisia. Mä kans putosin, kun Neiralla on karvanlähtö... sun täytyy hankkia belgi ;) tai pehko... sitten ainaki toinen pärjää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meijän hienot nahkat ei enää loista sieltä ryhmän keskeltä :D

      Poista