13.10.2013

Aina ei voi voittaa

Paljon hävittiin, mutta myös paljon opittiin ja saatiin ajattelemisen aihetta Nitan kanssa. 

Käytiin tänään Kellokoskella korkkaamassa ensimmäiset TOKO:n möllikokeet seuran ulkopuolella. Luokkana oli turvallinen nakkiALO, mutta tuttujen treenikenttien ja tuttujen koirien jäädessä pois myöskin Nitan innokkuus ja itsevarmuus hävisi. Pienessä mielessäni osasin tätä odottaa, mutta kyllähän se harmittaa kun huonosti menee. Etenkin kun aikaisemmat möllikokeet ovat olleet erittäin onnistuneita. Kaikesta oppii ja niin tehtiin tälläkin kertaa.

Eilisen agilitytapauksen vuoksi Nita oli kovasti varuillaan ja paineistui heti toisen koiran katseesta, leikistä tai muusta palkkauksesta. Otettiin hyviä treenejä ennen paikkamakuuta. Noh paikkamakuuta ei tavallaan edes ollut meillä :D Nita aloitti piippaamisen heti ja nousi perusasennosta varmaan neljä kertaa ennen käskytystä maahan. Paikkamakuusta nousi kahteen kertaan vinkuen - ei yhtään sille normaalia käytöstä.. Paikkamakuusta se on tainnut nousta kerran vaikka olisi mitä häiriötä eikä IKINÄ vinkunut. Tämä siis nollattiin ja syykin paljastui - kauhea pissahätä neidillä vaikka juuri oli saanut rauhassa tehdä tarpeitansa. Just.

Pisteet jakautuivat seuraavanlaisesti:

Luoksepäästävyys          10
Paikkamakuu                  0
Seuruu kytkettynä           8
Seuruu taluttimetta           5 ½
Maahanmeno seuruusta   5
Luoksetulo                      8 ½
Seuruusta seisominen       10
Estehyppy                       6
Kokonaisvaikutus            7

Yhteensä 122,5p

Nita ei ollut yhtään oma itsensä tänään, se haahuili, ei keskittynyt eikä tehnyt omalla innokkuudellaan. Lähes kaikki liikkeet olivat vajavaisia ja jopa vahvat liikkeet feilasi.
Perusasennot olivat aivan hakusessa neidillä ja seuruussa se lähti vain haahuilemaan. Maahanmenossa nousi ylös, mitä sitäkään ei ole tapahtunut ikinä. Luoksetulossa nousi paikasta juuri ennen kuin käännyin antamaan käskyä. Estehyppy meillä on erittäin kesken, joten siihen nähden olin super tyytyväinen toisella käskyllä suoriutumiseen.



Huono päivä tai jotain, aina ei voi mennä hyvin. Tämän vuoksi mölleissä käydään, jotta saadaan treeniä uusista paikoista ja niissä toimimisessa. Eroa esimerkiksi viime onnistuneeseen kokeeseen on paljon, postaus kokeesta löytyy tämän linkin takaa.

Olen kuitenkin tämän päiväisen perusteella päättänyt jättää ilmoittautumatta suunnitelluihin Lahden ja Veikkolan Rally-Tokokokeisiin marraskuussa. Nita tuntuu nyt pyytävän treenitaukoa muista lajeista. Sillä ei selkeästi uudessa ympäristössä riitä innokkuus ja motivaatio työskennellä vaikka kuinka yritän virettä nostatella. En tiedä missä olen tehnyt väärin, mutta tauko tulee varmasti olemaan hyväksi meille molemmilla. Nita on kuitenkin aika nuorella iällä treenannut paljon ja itse kokemattomana ehkä ottanut liikaa sille paineita. En viitsi loppuvuoden Rally-Tokoihin lähteä haahuilemaan ja hakemaan huonoa rataa alle. Pelaan mielummin varman päälle ja Nita saa kisa- ja treenitaukoa kyseisistä lajeista ainakin vuoden loppuun asti. Katotaan sitten uudemman kerran.

Keskityttään nyt siis toistaiseksi vain agilityyn mikä on kuitenkin edelleen laji mikä sytyttää Nitan täysin. 

2 kommenttia:

  1. Toi on kyl niiiiiin ärsyttävää, jos koira käyttäytyy hassusti ja sillä on pissahätä. MOnesti itellä kans fiilis. Mutta sähän just pissasit? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ihmettelinkin sitä käytöstä paikkamakuussa, mikä on ollut sille aika satavarma liike vaikka muut nousivat. Ärsyttävää ottaa nollille, ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun tajusin minkä takia homma meni vikaan :D

      Poista