10.12.2013

Talvisia mökkikuulumisia

Viikonloppuna oli ihana ja rentouttava pitkä viikonloppu mökillä. Siellä oli jo aivan talvi ja luntakin oli ihan mukavasti, takaisin Helsinkiin tulessa sai tosin taas pettyä lumettomuudesta. Nyt onneksi jo ripottelee <3 Onko muita "talvi-ihmisiä"? Pidän talvesta muutaman kuukauden, kunnes ainiainen kylmä ja vaatteiden  pukeminen alkaa kismittämään. 


Nita taas tuntuu rakastavan lunta. Toinen oli aivan sekaisin lumihiutaleista ja lumipallojen ihanuudesta.



Nyt kun alkaa tuo pakkanen myös kiristymään ja etenkin täällä etelässä tuo todella jäätävä tuuli lisää kovasti pakkasen "tuntua". Takitan Nitaa lenkeillä aika harvoin, vain jos isompia -20 asteen pakkasia on. Kuitenkin esimerkiksi tallille on takki laitettava päälle, kun seisontaa tulee ihan väkisinkin. Eilen tallilla ollessani Nitalla oli varmuuden vuoksi Hurtan toppamanteli päällä - Nurmijärvellä oli -12 astetta ja pieni tuuli. Nita tärisi aivan alusta alkaen enemmän tai vähemmän. Autossa en pitänyt takkia päällä juuri lämpöeron vuoksi. Huh.. Ehkä neiti on vain herkempi palelemaan? Tuo Hurtan manteli ei jotenkin Nitalle istu ja on hieman liian isokin. Se ei myöskään yhtään pidä moisesta rätistä päällä. Toisin kuin BOT verkkoloimi, joka tuntuu olevan tarpeeksi "arvokas" meidän neidin takamukselle :) Taitaa mennä tuo Hurtan manteli myyntiin (HUOM HALUKKAAT) ja laitoin hups! PerusPompan tilaukseen... Älkää kertoko Samulille.


4 kommenttia:

  1. Hurtan vaatteet eivät istu varmaan yhdellekään koiralle. :D Meiltä löytyy toppaPomppa, sitä parempaa ei varmaan löydykään! Huippuostos siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin olen kuullut, toivottavasti tuo sitten istuu ja saan Hurtan myytyä pois pölyttymästä. Hurtan kanssa Nita ravistelee itseänsä ihan koko ajan :D

      Poista
  2. Anonyymi12.12.13

    Mä tykkään talvesta myös ihan kamalasti. Täällä on ollut vasta yksi kunnon talvipäivä, ja oli niiiiiin uskomattoman ihanaa lähteä lenkille kun lumi vain narskui jalkojen alla ja kuu kirkkaalla taivaalla valaisi koko lumisen metsän. Sitten seuraavana päivänä alkoivatkin plussakelit... Puuh. :/

    Meillä on arkikäytössä myös Pomppa, en tiedä onko perus- ja vai toppaversio kun kaverilta saatiin. Viime talvena ostin treeneihin topatun BOT-sadetakin, mutta sitä ei oikein lenkeillä viitsi käyttää. Se on enempi treeni- ja autoilutakkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina innoissanu ensimmäisistä kunnon lumista, mutta kyllä se kevättä kohti alkaa kismittää :D Ei kiitos isoja pakkasia..

      Poista