16.3.2014

Perjantain aksat ja lauantain riehumiset

Perjantain treenien rata oli mukavan "helppo", mutta sisälsi meille paljon vaikeita asioita. Kepit jätettiin tosin välistä.

Radan ideana oli kunnon hanatussuorien jälkeen haltuunotto ja pieni tihrustaminen. Tässä olikin Nitan kanssa tekemistä - se jos kuka rakastaa luukutussuoria. Päästiin hinkkaamaan välistä vetoja, joissa on todella tarkkaa olla itse ajoissa - ei liian ajoissa eikä myöhässä.

Nitan kanssa on helppo lähteä aluksi tuollaiselle estesuoralle, koska se pysyy lähdössä hyvin. Pääsen siis huoletta aloittamaan radan itse seisoen esteen 4 hollilla. Takaakierto kutoselle ja niistosokkari seiskalle. Jälkimmäinen sujui yllättävän hyvin. Okseri on Nitalle täysin tuntematon käsite, mutta hyvin sekin meni, yhdella kertaa nappasi sen riman alas kun ei aivan osannut askeliaan siihen sovittaa. Muuten mukavalla tekniikalla tuli suoran. 
Sitten putkiralliin, ensimmäisellä kerralla Nita lähti aina välissä katselemaan missä menen ja putkeen fokusoiminen kesti hetken. Kolmannen putken jälkeen putkijarru, jossa itse olin myöhässä ensimmäisellä kerralla. Välistävedot onnistuivat kyllä, mutta sitten hyppy seuraavalle ei. Kun oma välistävedon haltuunotto on myöhässä en kerkeä ohjaamaan hypylle koiralle hyvässä kulmassa. Aikaistettiin huomattavasti koiran haltuunottoa. Näitä ehdottomasti harjoiteltava enemmän, koska ovat sekä minun että Nitan heikko kohta. Olen itse aina myöhässä ja Nitalla on vaikea fokusoida estettä tuollaisesta kulmasta. Tottunut hyppäämään liikaa helppoja :D Seuraavaksi hinkattiinkin nro 16 putkijarrua ja poisvetoa. Meni "muutama" kerta ennen kuin saatiin jarrutus toimimaan. Jopa kerran oli itse ajoissa ja oikein tehneenä, mutta koira vaan vilkaisematta sinkosi seuraavaan putkeen aivan onnessaan. 

Rata oli kyllä hauska, koska haastetta riittää ensin luukuttaessa ja sitten seuraavalla "kierroksella" pitäisi koira vetääkkin välistä pois keskittymään. Ehdottomasti hyvää treeniä ja tämä rata otetaan talteen itsenäisiä treenejä varten.
Lauantain "kevätpäivä" aloitettiinkin lumihangessa. 

Voi hitsi...

Käytiin jälleen Siennan kanssa tarpomassa vajaa 5km lenkki metsässä. Oli muuten koirat aivan nakit reissun jälkeen. Leikkiä ja riehumista riitti koko matkalle.





Kaunokaiset :D


2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen tuo rata! :) Minkä seuran treeneissä muuten käytte? HSKH:n?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulutaan Helsingin Agility Urheilijoihin (HAU) ja treenataan Purina Areenalla :)

      Poista