19.5.2014

Tokoilua

Viime keskiviikkona olikin ohjattujen tokotreenien korkkaus! Ollaan siis ryhmässä taas mukana kesän yli tuonne syyskuun loppuun asti. Hauskaa vaihtelevuutta! Mitäänhän ei siis olla tehty koko talven aikana tokoon liittyen.. Heh.


Tänä kesänä treenit muodostuvat hieman eri tavalla. Jakaannumme pareiksi ja teemme ennalta suunniteltua treeniä parin avustuksella. Ohjaaja tulee sitten katsomaan ja hiomaan tuntisuunnitelman mukaisia liikkeitä. Eli jatkossa joudun jo vähän suunnittelemaan mitä haluan harjoitella. Treeniaika ryhmällä on 1,5h, joka on mielestäni vähän turha pitkä. Ainakin Nitalle vaikka taukoja on, mutta sen vire ei kestä noin pitkään.

Aluksi otettiin seuruuta, joka oli aikas ok loppupeleissä talven jäljiltä. Nita tiputtaa kontaktit melkein heti lähdössä ja nostaa sen sitten muutaman askeleen päästä ja tiputtaa taas. Lähdettiin hiomaan ottamalla ihan yhtä askelta vaaditen kontaktia ja naksu apuna. Ehdottomasti toimiva! Askel kerrallaan.. Seuruu sijainti on kyllä hyvä, käännökset ok.


Estehyppykin oli vielä muistissa! Otettiin namialusta toiselle puolelle, Nita lähti samantien kun vihjesanan sanoi. Ei tarvinnut yhtään avustaa. Kohta sitten otetaan pysäytys siihen.

Tuntisuunnitelman mukaisia jääviä ei keretty ottamaan, koska tauon jälkeen Nitan keskittyminen herpaantui ja vire tipahti. Keskittyminen kohdistui viereisen koiratarhan koiriin.. Itsenäisesti saatiin muutama toisto onneksi. 
2 min paikkamakuu oli oikein hyvä, kävin palkkaamassa varmuuden vuoksi kahdesti näin puolen vuoden tauon jälkeen. Maahanmeno oli tosin vino.


Tällä viikolla ei ole treenejä, mutta kahdet kerrat vielä ja pe 6.6 olisi taas seuran oma KoivisCup.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti