24.9.2014

Timo Rannikon tekniikkakoulutus 6.9

Timo Rannikko on kouluttajana meille jo entuudestaan tuttu ja olen tykännyt todella kovasti. Hänen opetustyylinsä ja rataprofiilinsa tarjoavat paljon tehtävää, mutta ymmärrettävästi. Aikaisempi postaus hänen tekniikkakoulutuksesta löydätte tästä tai tuolta tunnistevalikosta "Timo Rannikko".
Valitettavasti tälläkään kertaa en saanut koulutukseen hovikuvaajaa mukaan.

Rata muodostui neljätä eri radasta
Viileiden ilmojen jälkeen iskikin todella lämmin päivä, aurinko porotti eikä ulkokentälle juuri tuullut. Osasin siis odottaakkin, että Nita ei ole aivan parhaimmassa vireessä.

Teimme Nitan kanssa ensimmäiseksi radan, joka on merkitty valkoisilla ympyröillä.
Pakkovalssi kakkoselle onnistui hyvin, mutta mokailin jotain aivan omiani helpolle kolmoselle. Tarkoituksena oli lähetää Nita takaakiertoon, ottaa se vastakädellä ja tehdä persjättö. Todellisuus oli jotain aivan muuta ja ajauduin muurin vasemmalle puolelle tehden törkeän näköisen takaaleikkauksen ja lähetyksen putkeen. Nita pelasti ahtaassa paikassa muurin ja hätäisesti ajautui putken painoihin nenänsä kanssa. Homma lähti rullaamaan kun itse maltoin odottaa koiran tulemista kakkoselta, rauhassa heittää takaakiertoon ja tehdä persjättö aivan lähellä siivekettä. Putkeen sain lähetettyä yllättävän kaukaa. Totesin jo rataantutustumisessa, etten kerkeä kasille tekemään muuta kuin haltuunoton ja vastakäännöksen. Se menikin aivan nappiin! Timo kehui omaa työtäni pitää seiskan jälkeen kädet kiinni vartalossa ja korostaa rintamasuuntaa oikealla, jonka jälkeen vapautin kropan ja lähetin koiran hyppyyn kasille. Sain pidettyä hyvän muutaman metrin välin esteeseen, joka antoi aikaa juosta seuraavalle. Nita luki uskomattoman hyvin käännöstä.

Seuraava olikin sitten rata varustettuna mustilla ympyröillä.

Olin ajatellut ykköselle tehdä jaakotuksen saadakseni mahdollisimman tiukan käännöksen koiralle, mutta tässä kohtaa Timo suositteli ihan vain normaalia kropalla kääntämistä, jotta koiralle tulee suorempi ja luonnollisempi linja renkaalle. Myöskin temppujen tekemättä jättäminen antaa ohjaajalle aikaa juosta renkaan ohi tekemään persjätön ja takaakierto-niisto kolmoshypylle. Niistoa hetken aikaan väännettiinkin, jotta siitä saatiin sujuva. Jäin varmistelemaan aivan liikaa ja Nita hyppäsi kovin kulmikkaasti. Putkelle tein ensin vahingossa myöskin persjätön ja yritin ohjata vasemmalla kädellä putkeen. Ongelmana oli se, että jouduin odottelemaan koiraa, jotta saisin tehtyä putken suulla takaaleikkauksen toiselle puolelle. Tätä en siis suunnitellut rataantutustumisessa, mutta jotenkin radan aikana vain huomasin itseni tekevän aivan muuta kuin suunniteltu, tuttu tunne kenellekkään? Korjattiin siis ohjaus oikealle kädelle, jolloin pääsin jo juoksemaan putkesta ohi vastaanottamaan koira muurille. Muurilla valssi, merkkaus kutoselle, koira irrotetaan laajalla käsikaarella seiskalle, johon vaihtoehtoina esim. twist tai saksalainen. Päädyin itse tekemään twistin, joka toimi ihan hemmetin hyvin. Saksalainen olisi varmasti parempi tuohon, jos rata jatkuisi vielä kasihypyn jälkeen vasemmalle. Löysin netistä hyvät kuvat hahmoittamaan noita ohjauksia http://lahjottavat.blogspot.fi/2008/06/twisteri-ja-saksalainen.html

Tauko tuli tähän väliin, jonka jälkeen suoritin vielä tuon mustilla ympyröillä merkatun radan kokonaisuudessaan vielä kerran. Nappiin meni! Niistolla saatiin Nita oikein banaanin muotoiseksi eikä hyppy ollut missään vaiheessa kulmikas. Loppurata sujui kuin tanssi ja twist meni siinä missä muukin. Huippu koira!
Aikaa vielä oli sellaiset 5min, lähdimme tekemään mustilla neliöillä merkattua rataa, joka oli aikamoista pyöritystä. Yliarvioin kuitenkin Nitan vireentason tehtävään nähden eikä harjoituksista meinannut tulla mitään. Nitan vire oli aika maassa eikä keskittyminen riittänyt kuumana päivänä toistoihin pitsinnypläysradalla. Heti kun koira sai edes pätkän hanattaa putkeen niin kas kummaa ei väsymys enää painanut jalkoja. Noh kaikkea ei voi saada ja saatiinkin vinkiksi muistaa tehdä pitsinnypläysradat heti alkuun kun intoa vielä riittää. Koska hanatussuorilla intoa riittää aina.

*******************************************************************************
Rannikon koulutus oli taas lunastanut lupauksensa ja voin vaan suositella. Teemana on aina miten saadaan koiralle luonnollinen ja paras liikerata esteeltä esteelle eikä aina mikä olisi ajallisesti paras. Tämä ajatus mielessä pitäen mietitään yhdessä ohjauksien toteuttamista rataantutustumisessa ja vielä sitten koirakkokohtaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti