28.11.2014

Ensimmäinen hieronta

En oikein tiennyt mitä odottaa Nitan ensimmäisestä hieronnasta - tai en olettanut mitään. Tai rauhatonta koiraa, joka on kireä kuin viulun kieli ja kankkulan kaivoon heitetyt rahat. Onneksi näin ei kuitenkaan ihan ollut. Saatiin hierojakin järjestymään kotiin asti.

Liikettä ei iltapimeyden takia katsottu, hieroja tunnusteli lihakset ja kulmaukset läpi Nitan seistessä. Neidin mielestä kyseessä oli varsin epäilyttävä toimenpide, jota piti osoittaa hännällä koipien välissä. Kuitenkin koira heti avautui mielistelemään kun hipely loppui.

Itse hieronnassa Nitalla kesti jonkun aikaa totutella ajatukseen. Paremmin meni jo kun päästiin vaihtamaan kylkeä. Jossain kohtaa taisi silmätkin se ummistaa.

Hieronnan tulokset olivatkin seuraavat:
- niska ja kaula hyvät ja rennot
- vasen lapa vähän jumissa. Kuona-ainetta, kuin "kuplamuovia". Lähti kuitenkin hyvin joustamaan ja reagoimaan
- oikea lapa ok
- etujalkojen venytykset ja liikeradat hyvät.
- selkärangan vieressä aivan kiinni oleva lihassuikale tiukka. Ei juuri joustanut
- lantio hyvin joustava ja rento
- takajalkojen venytykset ja liikeradat hyvät
- takareisissä hyvin pientä kireyttä, voi olla jännittämistä hieronta tilanteesta

Takapäätä ei Nita kauheasti alkuun antanut hieroa. Ei vaikuttanut kipeältä (ei toki poissuljettu), mutta etenkin ensimmäistä puolta hieroessä ei tykännyt takaosan sörkkimisestä ja veti itsensä kippuraan. Kylkeä vaihtaessa alkoi muutenkin koko koira rentoutumaan ja toisen takajalan hieronta onnistui ok. Venytykset todella hyvät.

Seuraava käynti noin kk päästä, sen akuutimpaa tarvetta ei ole eikä hieroja ollut juuri mistään huolissaan. Ainoastaan rangan luona ei lihas vastannut hierontaan. Erityisen tyytyväinen oli lantion seutuun, joka erityisesti on paha paikka useasti pidempi selkäisillä agilitykoirilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti