4.6.2013

Pikaiset Rally-Tokon ratatreenit

Töiden jälkeen kävin pikaisesti treenaamassa ensimmäisen rally-tokon ratatreenin. Ollaan tähän asti treenattu yksittäisiä liikkeitä, mutta nyt otin kyltit mukaan ja nappasin netistä jonkun mölli-ALO radan kokeiluun. Otin radasta pujottelut ym pois, koska en ole saanut aikaiseksi ostaa tötsiä. Radan kuvaan pääset TÄSTÄ
Oli todella kuuma, mutta hyvä välittä treenata sellaisessakin ilmassa. Kisapäivälle kun voi sattua sää mikä tahansa. Oletettavasti Nita oli aika flegu ja vire oli kateissa. Otinkin radan vain kaksi kertaa ja sitten pikkuriehumiset ja kotiin. Kuvasinkin jopa radan tarkoituksena laittaa se tänne, mutta eipä siitä erottunut ollenkaan kun kamera oli jalustalla. Olisi pitänyt vähän eri kulmasta ottaa videota.. Ensi kerralla sitten :)
Itse tehtäväkyltit menivät hyvin, mutta Nitan kontakti katkeaa useasti radan aikana. Se ei onneksi lähde haahuilemaane eikä hihna kiristy tämän myötä. Ehdottomasti noita ratatreenejä lisää ja palkkaamattomuutta. Nyt palkkasin joka liikkeestä, jotta mielenkiinto säilyisi. Onneksi kisoissa saa kehua äänellä :D
En yhtään tajunnut, että Kirkkonummen ilmoittautuminen olisi ollut jo! Etenkään mölli-luokan.. Viime perjantaina oli viimeinen ilmoittautuminen, laitoin sinne eilen viestiä siinä toivossa että päästään vielä mukaan. Seuraavat menisivät jo elokuulle.. Vinkatkaa, jos tiedätte Uusimaa-alueella mölli-ALO tasoisia Rally-Toko kisoja :)

5 kommenttia:

  1. Me ollaan muuten ihan virallisissa kisoissa tuolla Kirkonummella, että siellä tavataan! :D

    VastaaPoista
  2. Tuomarista sinne virallisiin: Heikki Palosaari on äärettömän mukava ihminen ensimmäiseksi tuomariksi. Hän kuitenkin huomaa aivan kaiken :) Mutta ihana on. Antaa rakentavaa ja kivaa palautetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :) Me ei olla kyllä treenattu läheskään niin paljon kun pitäisi. Nyt vaan täytyy ottaa spurtti!

      On yllättävän rankkaa kun on toko ja agitreenit ja niiden kotiläksytkin vielä :D

      Poista
  3. No on varmasti rankkaa. Itse jouduin nyt lopettaa agilityn. Syksyllä jatkan, mutta ei vaan enää inspannut tänävuonna. Meillä tuli niiden siaraslomien takia niin paljon taukoa :( Nyt kuitenkin Kiiran koularin myötä taas innostusta rally-tokoon! :) En malta odottaa kisoja. Ollaan muuten tulossa sinne Espooseenkin kisaamaan sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, noh ehkä se innostus palaa syksyllä :)
      Joo kyllähän se rankkaa on kun yritän pitää niitä vapaitakin itselleni ja koiralle eikä aina ispistä löydy lähteä treenaamaan.

      Eli Espoossakin nähdään! :)

      Poista